lauantai 11. syyskuuta 2010

New day

Nyt on unta takana varmaan joku 8-9 tuntia, mutta silti vasymys on aivan valtava. Nyt vasta tajuaa miten aikaero ja pitka matkustaminen vaikuttaa. Taalla on sunnuntai 12.9, kello nyt kaksitoista paivalla, aurinko paistaa pilvettomalta taivaalta, lamminta on reilu parikymmenta astetta, takapihan parvekkeen ovi on auki, kuuntelen omituisten lintujen aantelya, koitan kerata ajatuksia ja miettia suunnitelmia. Toisinsanoen makoilen makuupussissa sohvasangylla, kirjoitan blogia, luen netista Brisbanen nahtavyyksista, uutisia Suomesta ja torkahtelen.

Olohuone, missä minun nukkumapaikka ja näkymä ovesta takapihalle


Eilen kun tultiin kotiin, ensimmainen asia takapihalla, johon kiinnitin huomiota, oli kalkkunan nakoinen lintu, joka muuten ei ole kovin pieni. Sen nimi on Brush-turkey. Kokoa on jopa 70cm, joten nyt ei puhuta mistaan pikkutipusta. Tuolta sivulta loytyy muuten kuva kyseisesta linnusta. Tuollaisen kun naki ensikertaa, tajusi todella ettei olla enaa Suomessa. Taalla on muitakin erikoisia lintuja ja elaimia, ja sitten niita kammotuksia: hemmetin suuria hamahakkeja, suurin tahan mennessa nahty oli joku 7-8 senttinen.

Brush-turkey ihan omalla takapihalla..



Aamulla ahdisti vahan henkea ja yskitti, onneks astmasuihke auttoi. Nyt sarkee oikein kunnolla paata, kurkku on vahan kipea ja mulla on koko ajan kylma. Hki-Lontoo-Hongkong valisilla lennoilla mulla oli mieleton nuha, nyt se on onneksi jaanyt pois, mutta HK-Brisbane lennolla palelin kun viimeista paivaa, mulla tais olla 3 huopaa paallekkain, lipitin vain teeta, jotta pysyisin lampimana. Istumapaikka oli kaytavan varrella, joten siihen tuntui ilmastointi aika hyvin puhaltavan. Lieko tama vasynyt ja saamaton olo kaikesta matkustamisesta, kuuman ja kylman vaihteluista ja valvotuista oista, kunhan ei flunssa ole toistumassa..

Niko lahti joskus kymmenen aikaan Valley Fiestaan Yum Cha Sundayihin, jossa tarjolla on siis kiinalaista ruokaa, ilmaista ohjelmaa ja musiikkia. Katsoin juuri Brisbanen tapahtumakalenteria, ja taalla on melkein joka paivalle jotakin mielenkiintoista ohjelmaa, mut etenkin viikonloppuisin on vaikka mita. Olisin ihan superinnoissani kaikesta, mutta ihan rehellisesti sanottuna mun tekee mieli vaan levata ja nukkua, koska oikeasti energiaa ei ole juuri nyt muuhun. Tuntuu ihan silta, etta olisi hirvean laiska kun ei jaksa lahtea ulos juoksemaan paikasta toiseen, tai jotenkin antisosiaalinen, mut ma kylla nautin yksinolostakin, varsinkin kun fiilis on mika nyt on.. Ihan kuin joku takapiru piruilisi korvanjuuressa, etta oletpas laiska, kun haluat vaan nukkua ja katsella turhanpaivaisia nettisivuja, ulkonahan sita pitaisi olla, kiertamassa nahtavyydesta toiseen ja nauttimasta kaikesta uudesta. Ja kaiken lisaksi on hirvean syyllinen olo, kun ei jaksa lahtea cs-tyyppien kanssa ulos kaupungille tai grillaamaan jonnekkin puistoon..

Laitoin viestia myos Anjan siskolle Valerielle, joka on viikko sitten palannut takaisin Saksaan Brisbanesta ja han kirjoitti vaikka mita, suositteli paikkoja minne menna, ihmisia joita tavata, hyvia shoppailupaikkoja, suosikkikaupunkeja ja paikkoja, toivotti lopuksi viela hyvaa reissua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti