Kotirouvan hommissa

Eilen kirjoitin pitkän tekstin, oli pakko vaihtaa kieli englanniksi, koska olen viimeisen vuoden verran kirjoittanut, toista hieman henkilökohtaisempaa blogia, jonka kielenä on pääasiallisesti ollut englanti. Vaikka pidän suomenkielestä, silti oma äidinkieli ei taivu niin hyvin kuin tahtoisin. Osaan kuvailla tapahtumia, ja tunteita paljon paremmin englanniksi, varmasti myös senkin vuoksi, että täällä ollessa ajattelen englanniksi, enkä enää suomeksi.

Joten eilisestä päivästä eteenpäin, tästä blogista tulee kaksikielinen. Äitille ja isälle tiedoksi, että voitte käyttää google translatoria, suomentamaan englanninkieliset tekstit, koska en varmasti aina jaksa kaikkea suomentaa..

Eilen oli ehkä paras päivä Brisbanessa. Rauhallisen aamun jälkeen lähdin tavanomaista reittiä pitkin kaupunkiin, kävin Southbankissa katsomassa tekouimarantaa ja kävelemässä rantabulevardilla, istuin erilaisilla penkeillä, kirjoitin päiväkirjaa, valokuvasin, nautin tuulentuiverruksesta ja ihmisistä. Olin onnellinen. Vihdoin. Kävelin Hyväntahdon Siltaa pitkin kaupungin puutarhoille. Olin odottanut tätä puutarhaa, mutta epäonnekseni siellä pystytettiin telttoja, rakennettiin ja paranneltiin uusia alueita, joten kiertelin uutta reittiä keskustaan, yllätysyllätys taas ostoksille. Täällä on parhaimmat alennumyynnit meneillään, kaikki on -50 tai 70%.

Eilen kirjoitin myös täydellisen päiväkirjan metsästyksestä. Olin monta vuotta etsinyt mustaa, nahkakantista kirjaa, muutama päivä ennen lähtöä löysin vihdoin etsimäni. Kirjoitan aina reissussa myös henkilökohtaista päiväkirjaa, kirjaa, jota kukaan ei ole koskaan lukenut. Moni varmaan hämmästyisi tai hämmentyisi, jos lukisi, mitä kaikkea salaisuuksien kirjasta löytyy. Viime syksynä Wienissä, viivyin Belvederin museossa varmasti yli 4 tuntia, kirjoittaen suosikki maalauksestani, Kustav Klimtin Suudelmasta. Kyselin ohikulkevilta ihmisiltä, mitä mieltä he olivat lasikaapissa seisovasta kultaisesta taideteoksesta, mitä se merkiksi heille ja mitä tunteita se herätti. Nautin suunnattomasti hetkistä maalauksen ympärillä, kun lähdin museosta pois, kuiskasin hiljaa mielessäni kiitoksen täydellisestä päivästä.

Rakastan kirjoittamista. Jokainen sana tulee tietyssä järjestyksessä, joskus niin nopeasti etteivät sormeni ehdi naputtaa kirjaimia tai kynä luistaa paperilla. Joskus valitsen sanani tarkasti, kuin tietäen mitä lukija tulisi ajattelemaan. Yleensä annan ajatuksen juosta vapaasti, ja kirjoitan kaiken ylös. Käytän hyväkseni siis tajunnanvirtatekniikkaa, ajatuksia pulppuaa jostakin sisältä ja minä kirjoitan. Järjestystä ei tarvitse olla, kunhan kaikki tulee kirjoitetuksi. Mikä on tekstinä paperilla, on poissa mielestä. Sama taitaa päteä myös puhuttuun kieleen. Olen perinyt suoruuteni äidiltä. Ehdottomasti. Kunnioitan ihmisiä, jotka ovat rehellisiä ja suoria, oli kyse mukavista ja vähemmän mukavista asioista, mutta turha kieroilu, toisten tunteilla leikkiminen on aivan turhaa. Olen koulukiusattu, joka on varmasti jättänyt omat traumansa minuun, mutta en olisi tässä ilman kaikkia niitä vastoinkäymisiä. En varmasti olisi näin vahva ja valmis seikkailuun, jos yhä pelkäisin niin paljon muita ihmisiä kuin joskus pelkäsin. Muistan ensimmäisenä opiskeluvuotena, kuinka jännitin ja panikoin esiintymistä. Tuutorointi vaihto-opiskelijoiden kanssa antoi rohkeutta, puhua, kuunnella, leikkiä, nauraa itselleen ja vihdoin rupesin nauttimaan niistä mahdollisuuksista, joita itselleni annoin.

Yleensä annan kaiken itsestäni ja hieman enemmänkin, olen valmis hyppäämään tuntemattomaan, kunhan siihen tarjotaan mahdollisuus. Olen sitä mieltä, että jokaisessa ihmisessä on jotakin hyvää ja jotakin pahaa, on itsestä kiinni minkä puolen ihmisestä haluaa nähdä. Kaikki mitä teen ja sanon, sanon sydämmestäni, koska olen tunneihminen isolla T:llä. Vaikka se onkin joskus sydäntäsärkevää.

Viime syksynä tapasin ystäväni, joka oli menettänyt parhaan ystävänsä. Menin ensimmäistä kertaa hiljaiseksi. Tuon päivän jälkeen päätin, etten jätä mitään sanomatta. Aloin kirjoittamaan kirjeitä läheisille, kunnes my dear old friend Harsha, sanoi miksen kertoisi heille suoraan mitä ajattelen ja kuinka paljon heistä välitän. Entä jos sinä kuolet, ennen kuin saat kirjeet valmiiksi tai he menehtyvät, eivätkä koskaan saa tietää mitä ajattelit heistä. Niinpä päätin olla säätelemättä sanojani. Välitän ja rakastan syvästi lähelläni olevia ihmisiä, ja haluan pystyä sen myös heille kertomaan. Jokainen tapaamani ihminen on arvokas, jokainen muuttaa jollakin tapaa minua, jakamalla uuden idean, ajatuksen, tunteen. Tai olemalla oma itsensä. Suomalaisessa kulttuurissa eniten vieraksun sitä, kuinka vaikea ihmisten on ottaa vastaan hyvää palautetta ja kohteliaisuuksia. Miksi meidän pitää vähätellä itseämme, vaikka tietäisimme olevamme hyviä jossakin asiassa? Meidänhän pitäisi olla ylpeitä itsestämme, mihin kaikkeen pystymme ja mihin rohkeus riittää. Jos sinulle sanotaan kohtelias sana, sano kiitos! :)

Koska kirjoitan suoraan sydämmestäni, otan myös henkilökohtaisesti sen, jos vastaanottaja ei kunnioita sen vertaa, että lukisi mitä minulla on sanottavana, koska jokaisella sanalla ja lauseella on tarkoituksensa. Minulle kirjoittaminen ja puhuminen on tapa purkaa asioista, pahaa mieltä ja jakaa kokemuksia toisten kanssa, se on minun keino ilmaista tunteitani. Se on tapa jonka koen osaavani hyvin.
*

Kaiken tämän vuodatuksen jälkeen nopea paluu tähän päivään. Olen leikkinyt kotirouvaa. Olen siivonnut, tiskannut ja pessyt pyykkiä. Järjestänyt rinkkaa uuteen uskoon, heittänyt turhia lippulappusia pois ja järjestänyt matka-apteekkia uuteen uskoon. Sunnutaina lähden Kristofin kanssa kohti Noosaa, Hervey Bayta ja Fraser Islandia. Poika soitti tunti sitten, oli kiva kuulla minkälainen ihminen siellä langanpäässä oli, koska olimme vaihtaneet vain sähköpostiviestejä ja tekstareita. Megan ehdotti eilen, että mentäisiin uudestaan kasvitieteelliseen puutarhaan, pyysin Kristofiakin mukaan, koska hänkin halusi käydä siellä, saa nähdä mitä huomenna on luvassa. Hostelli on varattu kahdeksi yöksi Hervey Baysta, huomenna mennään Nikon kanssa katsomaan eräs teatteriesitys nimeltä Cantina. Megan sitä kehui, joten päätettiin ostaa sinne liput. Täällä on menossa Brisbane Festival, joten ohjelmaa on joka päivä ja joka ilta. Mitä muuta, ei kai erityistä.

Muutamien päivien parasta antia ovat olleet skypepuhelut äidin ja isän kanssa <3 ootte ihania, ikävä teitä!!!