tiistai 26. lokakuuta 2010

Toinen päivä Sydneyssä

Tiistai-päivä 19.10. Nukuttiin hieman pidempään, koska täällä aamupala on klo 10 asti. Syötiin hyvä aamupala(moniviljaleipää mansikkahillolla ja hedelmämysliä), katsottiin netistä mailit, facebookit ja bussiaikataulut, mutta 15 tunnin bussimatka ei houkuttanut ja Niko vihjasi Virgin bluen lentotarjouksesta, joten otin lennon lauantaille ja vielä samalla hinnalla, jonka bussista olisin joutunut maksamaan. Säästän näin ollen ainakin aikaa, koska tarkoitus ei ole Sydneyn ja Brisbanen välissä pysähtyä, ei ainakaan tällä reissulla. Varasin hostellista siis vielä yhden yön, eli olen Big Hostellissa lauantaihin asti. Torstaille varasin reissun Blue Mountainsille, katsomaan kolmea sisarusta.

Puolen päivän aikaan hypättiin 555 bussiin, suunnattiin Queen Victoria buildingin luokse, joka on siis luksusostoskeskus ja samalla upea rakennus. Hypätään silmäilykierroksen jälkeen uudestaan bussiin, mennään Circular Quayhin, josta otetaan lautta Manly rannalle. Sää on harmaa, tuulinen ja sateinen, kuten niin moni päivä Melbournessa. Molemmat olemme väsyneitä, kierrämme muutamassa kaupassa, Andrea etsii Didgeridoota. Istumme rannalla syöden lounasta. Lokkeja joka paikassa, ranta autio. Muutama surfaaja. Hyvällä säällä tämä on surfing paradise. Lautta takaisin keskustaan, kävelimme puutarhoille, joissa vietimme loppupäivän. Puiden oksat olivat täynnä järjettömän kokoisia lepakoita, flying foxes, kuten täällä sanotaan. Ne ovat Australian ja ilmeisesti maailman suurimpia lepakoita. Paino voi olla kilon luokkaa ja siipiväli jopa yli metrin. Muutaman näin lentävän ja ne OLIVAT suuria! Sydneyssä oli menossa ruokafestarit, joten kävimme illallisen syömässä siellä. Hostelle palattiin aika aikaisin, lueskelin kirjaa ja kirjoitin blogitekstejä.

Kuvia toisesta päivästä:
















1 kommentti: