Näköalatasanteella, alhaalla Adelaide
Kävimme Hollow Mountains alueella, jossa osa porukasta kiipesi kirjaimellisesti vuoren päälle, mutta minulle ensimmäiset pari metriä tekivät tiukkaa, koska a) en ole koskaan kiipeillyt, b) ei puhettakaan turvavaljaista tai muista, c) alas oli aikamoinen pudotus, koska olimme aivan seinämän vieressä. Pakokauhu iski ja kyyneleet silmäkulmissa sanoin, että korkeanpaikankammoiselta taitaa tämä jäädä kesken. Wales auttoi minut alas, Rita sanoi myös ettei hän halua kiivetä ylös, koska ei tunne oloaan turvalliseksi, joten me palasimme takaisin bussille ja muut jatkoivatylös asti. Juteltiin Ritan kanssa paljon sairaalamaailmasta, koska hän työskentelee sairaalassa sihteerinä. Ryhmäläiset sanoivat myöhemmin, että olisimme varmasti selvinneet ylös asti, jos olisimm tienneet, että alun jälkeen ei enää olla jyrkänteen reunalla. Mutta parempi näin. Ajettiin kiemuraista vuoristotietä katsomaan MacKenzie vesiputousta ja käveltiin The Balconies, näköalapaikalle. Matkalla tuli kuvattua tosi paljon ja kaikkea, mutta jälkeen päin ei kaikkea näkemäänsä valitettavasti muista, koska en ole myöskään ensimmäisestä päivästä paljoa ehtinyt kirjoittamaan.
Ensimmäinen yöpaikkamme oli Grampiansin luonnonpuiston keskellä Geriwardissa. Olimme laaksossa, joka oli vuorten ympäröimä. Kertakaikkisen upea paikka, ihana hostelli. Yhdessä teimme päivällisen ja tiskasimme, olimme tehokas tiimi. Menin klo 22 nukkumaan, heräsin klo 2, joko on aamu, onneksi sai nukkua vielä 4 tuntia.
Sunday the day at rest, we woke up at six. Ajoimme 20 minuuttia, ja seuraavat tunnit olivatkin täyttä vaellusta. Reidet huusivat hallelujaa, kun painelimme kinttupolkuja pitkin, välillä kiipeillen ja käsillä tukea ottaen ylös, ehkä upeimmalle näköalapaikalle koskaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti