keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kolmas päivä Sydneyssä

Keskiviikko 20.10
Aamulla herättiin melko aikaisin, sää oli mukavan lämmin, joku parikymmentä astetta ja aurinko paistoi lämpimästi. Andrealla oli muutama tunti aikaa ennen kuin hänen piti lähteä lentokentälle, joten menimme Paddy's marketeille. Hän löysi halvan Didgeridoon, joka paketoitiin kuplamuoviin. Markkinat olivat lähestulkoon samanlaiset kuin joskus muinoin Pekingissä. Aasialaiset myymässä, tingata piti jonkun verran, samoja t-paitoja vierevieressä. Siellä oli vaikka minkä näköistä tavaraa. Matkamuistot olisi ehdottomasti kannattanut ostaa sieltä, vaikka ne olisivatkin olleet piraattituotteita suoraan Aasiasta tai Kiinasta. Ostin kaksi hattua, täällä on pakko pitää hattua päässä, yhden päivän taisin kärsiä auringonpistoksesta, joten hatut tulivat tarpeeseen. En enää lähde mihinkään ilman hattua!

Saatoin Andrean hostellille, josta bussi tuli hänet noutamaan. Itse lähdin Darlingin satamaan. Otin kirjan ja ruokaa mukaan, istuskelin, katselin ihmisiä, kävin syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Olen syönyt täällä enemmän aasialaista ruokaa kuin koskaan ennen, tikuilla syöminenkin on kehittynyt huimasti!! Kirjoitin omaa päiväkirjaa, tässä muutama lausahdus sieltä:

“ Matkustus tai lomailu ei ole suorittamista, tajusin sen tänään ettei minun tarvitse rynnätä paikasta toiseen, jossen tahdo. Kuljin hymyssä suin kaupungilla, hattu päässä, mekko päällä. Olin iloinen ja onnellinen, että olen täällä.

Söin Mövenpickin jäätelöä, valokuvasin Cookin purjelaivaa, kävin merimuseossa, joka oli aivan mahtava!Otin Monorail:n, istuin sen kyydissä varmasti puolituntia, vaikka yksi kierros kestikin alta 10 minuutin. Vaunussa oli lapsi, joka hyppeli ja nauroi, nauroin hänen kanssaan. Otin kuvia, vaihdoin paikkaa, jotta näkisin joka puolelle. Illalla hostellilla luin ja kirjoitin, katsoin kuvia, juttelin Sabrinan ja muiden kämppisten kanssa. Sabrina taisi saapua Sydneyyn maanantaina tai tiistaina, jos oikein muistan. Hän on minun ikäinen, hollantilainen tyttö Groningenista!Sekin on muuten upea kaupunki!hän oli tullut Ausseihin puoleksi vuodeksi matkustamaan ja tekemään töitä.

Kuvia päivästä kolme:










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti