lauantai 16. lokakuuta 2010

Last day in Melbourne

Viimeinen paiva Melbournessa, viimeinen kerta kirjastolla. Ulkona on aivan jarkyttavan kylma. Mulla on ollut kahdet housut, t-paita, pitkahihainen, college-paita ja tuulitakki ja silti ma jaadyn. Oikeasti odotan nyt, etta paasen jonnekkin lampimaan. Hostellihuoneessakin tuntuu, etta on kylma. Jos en nyt tule kipeaksi, niin jo on ihme.

Eilinen paiva meni kierrellessa keskustan puistoja, aurinko paistoi, joten lammittelin auringossa, kunnes rupesi taas satamaan. Kavin katsomassa myos Kapteeni Cookin taloa, joka on ilm. Australian vanhin tono. Menin museolle, jossa vietin pari tuntia. Kyseessa oli nykytaiteen museo, siella oli pari mielenkiintoista nayttelya, mutta erityisesti mieleen jai videoteos, jossa tanssija-poika pyorittaa sylissaan epataydellista, puista mallinukkea. Istuin varmaan 30 tuntia tuijottamassa ja kuuntelemassa, kun jalat tomisivat lattiaan. Harmittaa, ettei mukana ollut kynaa ja paperia, olisin varmaan kirjoittanut sivutolkulla. Ostin taas yhden kirjan, kirjan jota Dimitri joskus luki Brissyssa. Alku nayttaa erittain lupaavalta, se keskittyy siihen, miten voi opetella nauttimaan hetkesta, mut se ei ole mikaan self-help-kirja, se on vahan filosofiaa ja uskontoa, olematta kuitenkaan kumpaakaan.

Museon jalkeen menin hostellille pakkaamaan. Rinkka on uskomattoman tilava, mahtuuhan siihen 75 litraa. mutta siina on se huono puoli, etta se myos painaa aikamoisesti kun sen ahtaa tayteen kaikkea ihanuuksia, jota talta reissulta on kylla jaanyt kateen. Melbourne on taynna toinen toistaan ihanampia sisustusliikkeita, vaatekauppoja ja pienia putiikkeja. Olen ehka paras loytamaan kaikki parhaimmat ja nimenomaan halvimmat shoppailumestat.

Kavelin rinkan kanssa asemalle ja jatin sen tallelokeroon, hetken kiertelin asemaa, yritin etsia paikkaa missa minulla ei olisi kylma, ja kappas, loysin itseni alennusmyyntikeskuksesta. Okei, olen tehnyt taalla paljon muutakin kun shoppaillut, mutta taalla kaikki on vaan ihanampaa kuin kotona. Etenkin poikien vaatteet on ihania, varsinkin erilaiset printtipaidat!!!Tanaan sanoin, etta "joo, ma tassa katselen paitaa (olemattomalle) kundikaverille" myyjan kanssa sit pohdittiin mika olis kivoin :D:D:D ja ostin t-paidan about 3 euron hintaan.

Sina lahtee maanantaina wwooffaamaan, hoitamaan kenguruita ja koaloja. Han on tosi kiva tytto, toivottavasti han oppisi englanninkielta, olisi helpompi hanen kanssa jutella. Olemme todennakoisesti samaan aikaan Cairnsissa, joten sovittiin, etta nahdaan jossakin itarannikolla ja mahdollisesti matkustetaan yhdessa. Eilen kaytiin syomassa japanilaisessa ravintolassa, sen jalkeen mentiin hostellin alakerrassa olevaan baariin. Oli hauska kattoo ymparille, kun tytoilla oli minimekot, jarkyttavat korkokengat ja naamat tuunattu viimesen paalle. Mulla oli farkut, pitkahihainen t-paita ja paakallohuivi ja kalja kadessa :) Lisaksi nauroin Sinalle sita, etta mulla taitaa olla tan paikan lyhyin tukka. Loysin jostakin alekaupasta sopivan hiusvarin ja blondasin tukkani taas valkoiseksi, tosin tuo musta raita on muuttunut vaaleanruskeaksi, mutta ehka seuraavalla kerralla sekin on jo valkoinen. Taalla on niin monennakoista ja kokoista ihmisista etta tanne sopeutuu hyvin joukkoon, eika sita mieti milta nayttaa.

Seurattiin sohvilta kundeja, jotka tuijottivat lyhytmekkoisia tyttoja, ja joivat kaljaa, varmasti arvioiden kuka olisi helpoin nakki. Pari tuntia ja tytto on kannissa kuin kaki, joten sit voi hyokata saaliin kimppuun. Baarissa on musta helppo lukea ihmisia, varsinkin kun itse on selvinpain, tosin eilinen kalja nousi aika hyvin huiviin, mutta eipa sita enempaa tarvinnut. Se oli juuri taydellinen lopetus kivalle paivalle.

Juttelin jonkun random-aussimiehen kanssa, jolla meni hermot Bomfunk MC:n ja Daruden musiikkiin, joten han lahti seuraavaan baariin, pyysi meidatkin mukaansa, mut ei jaksettu lahtea. Jos olisin ollut viela taalla pari yota, oltais Sinan kanssa bailattu aamuun asti, mut seuraavalla kerralla sitten.

5 tuntia bussin lahtoon, kohta lahdetaan Victoria Marketeille Sinan kanssa. Matkaevasta taytyy viela hankkia ja syoda jotakin. Andrea sanoi, etta bussimatka oli aivan kamala, mutta ei voi mitaan. Olen hostellin varannut neljaksi yoksi, joten katsotaan miten pitkaan Sydneyssa viihdyn. Rupee allergialaakkeet loppumaan, Duactin tehoa en ole viela testannut, mutta toivottavasti siita on apua. Ostin silmatippoja, muttei niista ole mihinkaan.

Sellaista, eipa siis mitaan erikoista! Kaikki hyvin pallon talla puolen, toivottavasti siellakin <3; Olisi muuten kiva tietaa keta taalla kay minun turinoita lukemassa, joten laittakaapa jotakin kommenttia ihmiset :) niin ja kiitos Mia kommenteista :)

4 kommenttia:

  1. Hei vaan!

    Tässä suorat kuumat vinkit nähtäväksi ja tehtäväksi turistille Sydneyssä. Näiden kautta tervehtii Sinua myös nimikaimasi Laura "Lalle":

    - kenguru (ja/tai emu)pitsalle ja paikalliselle oluelle Australian Heritage Hotel/Pubiin, osoite: 100 Cumberland Street | The Rocks, Sydney 2000, Australia
    - The Rocks -kaupunginosaan kävelylle anyway, pitsalla tai ilman
    - myös kävely rantareittejä pitkin rannalta toiselle (esim. Bondilta molempiin suuntiin) kannattaa maisemien puolesta kyllä
    - jos rahaa riittää, kannattanee oikeasti kiivetä Sydney Harbour Bridgelle (Lalle ei kaksi vuotta sitten kiivennyt, koska kuulemma sikakallista...)
    - kaikki kliseet toimii aika hyvin: oopperatalo, Manley ja Bondi beach, Harbour Bridge, hop on-hop off bussilippu/kiertoajelu, China Town ja Darling Harbour, lautta-ajelu yli Sydney Harbourin jne.
    - retki Blue Mountainsille kannattaa!
    - kaupat auki vain noin klo viiteen, syytä huomioida
    - julkisella liikenteellä liikkuu sujuvasti pitkin poikin

    VastaaPoista
  2. Mä lisään vielä että Sydney Towerin pääsymaksuja ei tarttee maksaa päästäkseen ihailemaan maisemia, osoitteessa Australia Square Tower / 264 George Street on 47. kerroksessa Summit Restaurant / Orbit Bar, sellainen hieno pyörivä ravintola jonne pääsee ihailemaan näkymiä ilman mitään sisäänpääsymaksuja. Onhan siellä juomat aika kalliita, mutta kyllä ne näkymät on jo sen $10 kaljan arvoisia... Ja saa vielä kaljan kaupanpäälle. ;)

    VastaaPoista
  3. Kyllä minäkin täällä aina käyn lueskelemassa! Tosi kiva aina kuulla miten siellä menee, nauti matkastasi! Täälläkin menee ihan hyvin, tosi hullu syksy monin monin tavoin. Mut hyväl tapaa. :p

    -Niko

    VastaaPoista
  4. Mä kyllä haluun sun kanssa shoppailemaan!! Kuulostaa just hyvältä!!

    VastaaPoista