Kuka olisikaan kuvitellut, että tulen sanoneeksi, että kaipaan yksinäisyyttä, lepoa ja omaa rauhaa juuri nyt. Minulla on todella kylmä, villapaitakaan ei lämmitä. En ihmettele miksi koirat hakevat auringosta lämpöä. En ikinä totu kylmyyteen, mutta kotona on vaatteita ja lämmin peitto, jonka voi heittää korville.
Olen Wellingtonissa vielä yhden yön. Lähdimme kotoa liian myöhään ja myöhästyin laivasta, melkein arvasin sen. Ostin uuden laiva-junalipun huomiseksi, sain hieman alennusta. Mutta ei se hyödytä, kun joudun maksamaa hostellistakin. No, eipä tuolle voi mitään. Aurinko paistaa ja linnut laulaa, taivas on sininen. Kävimme Margaretin kanssa museossa, joka oli eilen kiinni. Juna-asemalla mietin, että tekisi mieli ottaa taksi lentokentälle ja ensimmäinen lentokone kohti Skandinaviaa. En vain yksinkertaisesti osaa matkustaa aikataulun mukaisesti, sellaisen laatiminen ahdistaa aivan suunnattomasti. En halua olla epäkohtelias, mutta tälläisestä yhteisöllisestä kulttuurista tulevat ihmiset, eivät yksinkertaisesti ymmärrä suomalaista kulttuuria ja mentaliteettiä, he eivät voi ymmärtää miksi joku ihminen haluaa olla yksin. Todennäköisesti kun pääsen täältä lähtemään, vietän päivän hostellissa tekemättä yhtään mitään.
Minulle yhdet kunnolliset yöunet, eivät riitä alkuunkaan. Tarvitsen aikaa itselleni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti