Eteläsaarella

Freedom is what keeps me moving. Tuntuu kuin olisi ruotsinlaivalla matkalla Tukholmaan. Ympäristö on kyllä todella erilainen. Matka Wellingtonista Pictoniin on 92 kilometriä, matka poikittelee useiden saarten välistä, ennen saapumista Pictoniin. Tavarat menivät liukuhihnaa pitkin ties minne, tavara taivaaseen. Kaikki mitä lopulta tarvitsen, löytyvät pienestä Fjällun repusta, joka kulkee mukanani paikasta toiseen. Hieman on pääkipeä ja laivan keinuminen keinuttaa myös päätä. Kuuntelin aurinkokannella musiikkia, heitin hupun päähän ja vaivuin päiväkirjan kanssa omiin ajatuksiini. Nyt istun laivan ravintolan puolella kirjoittamassa. Margeret halasi illalla hyvästiksi, sanoin etten herätä heitä aamulla puoli 6 aikaan. Pesin hiukset, pakkasin tavarat, söin hedelmäsalaattia ja leipää aamupalaksi. James sai myös oman halauksensa ja koirat pusunsa. Kun juna-asemalle jaksoin rinkan kanssa kävelle, hymy oli jo korvissa. Vihdoin saan olla aivan yksin. Junalla keskustaan, musiikki huutaa korvissa. 2 taalan bussilippu laivalle/lautalle. Bussi täynnä matkustajia, pääasiallisesti reppumatkailijoita Euroopasta, saksalaisia tietenkin heidänkin joukossaan. Minulla oli varmasti isoin rinkka :D Musta möykky pienen ihmisen selässä. Ostin pari paitaa, yhden lämpöpaidan ja 6 euron miesten hupparin. Voi olla että thermol paidalle ei ole käyttöä, koska täällä on paljon lämpimämpi, mutta Wellington onkin erittäin tuulinen kaupunki, kaikki sen tietää. Laivan kannella kuuntelin musiikkia, nautin auringosta ja tanssahtelin. Ihan sama mitä muut ajattelivat, mutta minusta oli ihana vihdoin olla taas tienpäällä.

Eilen olin todella väsynyt, oli pakko päästä hetkeksi yksin, pois kylmästä talosta. Margaret puhdisti grilliä punaiset korkokengät jalassa. Kävelin outlet storeen, menin kaakaon ja muffinsin kanssa aurinkoterassille istumaan. Kirjoitin. Kuvasin. Olin yksin. Mahtavaa. Olo oli heti helpompi, kun ei tarvinnut välittää ympärillä olevista ihmisistä. Margaret tulee 6.12 Gromwelliin, jonne olen menossa. En kuitenkaan ihan vielä. Greymouthissa, tai siellä lähistöllä on sattunut vakava kaivosonnettomuus viikko sitten, oliko siellä 29 miestä jumissa maan uumenissa, koko maa on surunmurtama, laivallakin oli lippu puolitangossa. Otan junan sinne Christchurhcista, saa nähdä millaisella mielellä paikalliset ovat, varmasti on aika hiljainen ja surunmurtama tienoo.

Tiesto soittaa korvissa Here on Earth kappaletta. Ihanat sanat. For as long as you are, here on this earth, I feel alive.

Lindsay odottaa minua sinne, hän on luvannut ottaa töistäkin vapaata. Kysyi olenko koskaan ollut moottoripyörän kyydissä. Mitähän siellä on oikein luvassa, innolla odotan. Lisäksi he parittavat Margaretin kanssa, minua ja hänen 29-vuotiasta poikaansa. Hah, nauroin ääneen kun Lindsay sanoi, että minun täytyy ehdottomasti tavata hänen poikansa ensi keväänä kun palaan takaisin Australiaan. He ovat osittain Maoreja. Saa nähdä mihin minun seikkailut vielä ulottuvat. Kun saisin kunnon nettiyhteyden, pitäisi hankkia lennot Tasmaniaan maaliskuuksi. Laurence, ranskalaisen tyttö on jo omansa ostanut. Minulla on 5.3 festarit Brisbanessa, joten viikon verran joudun siellä hengailemaan. Kaipaan kyllä tällä hetkellä sinne lämpimään, täältä kylmästä. Pitäis vihdoin ostaa ne villasukat, mutta en ole vielä löytänyt paikkaa, josta sellaiset hankkia.

Laivamatkan aikana näkyi ihania maisemia, valokuvat valitettavasti eivät näytä sitä kauneutta, joka täällä on jatkuvasti ympärillä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Uudessa-Seelannissa on minulle sitä x-factoria, jota Australiassa ei valitettavasti ollut. Jos tulisin ensi vuonna Australian sijasta Uuteen-Seelantiin, voisin vuokrata Margaretin talon ja olla töissä jossakin päin Wellingtonia. Mikä mahdollisuus. Hän myös ehdotti, että voisin opiskella Eteläsaarella, jossa ei kuulemma ole lukukausimaksuja. Vuosi Australiassa ja toinen vuosi Uudessa-Seelannissa. Sellaiset ovat minun tämän hetken suunnitelmat. Ja äiti ja isä, tänne teidän pitää ensi kesänä tulla, tai vaikka muuttaa. Margeret on luvannut vielä meitä jo vaikka minne! J

Dunedinissa on Jeremy, joka on luvannut näyttää kaupunkia, siellä asuu myös Margaretin sisar, joka haluaisi minut luokseen. Aucklandissa on myös sukulaisia, joiden luokse mennä. Australiassa en varsinaisesti tutustunut juuri paikallisiin, täällä olen viettänyt pelkästään aikaa paikallisesti kanssa. Margaret on näyttänyt niin upeita paikkoja, jonne Lonely Planet ei varmasti johdata, paikkoja joista vain paikalliset tietävät. Pictonista on luvassa n. reilu 6 tunnin junamatka. Saa nähdä mitä on luvassa, mutta Eteläsaari on kuulemma upeampi kuin Pohjoissaari. Dunedinista lennän 5 päivää ennen Australiaan paluuta Aucklandiin. Pohjoissaari taitaa jäädä näkemättä, mutta eipä tuo haittaa. Onpa ainakin syy palata tänne. Täällä ei sitä paitsi ole isoja ja vaarallisia ötököitä tai hämähäkkejä lainkaan, toisin kuin Australiassa, jossa saa varoa, jo kenkien laittamista jalkaan. Olen tainut päästä ötökkäkammosta aikalailla yli, kun pikkuiset hämähäkit lähinnä huvittavat.

Taru sormusten herrasta on muuten kuvattu aivan Wellingtonin lähettyvillä. James oli päässyt kuvauksiin ja nähnyt kuinka erikoistehosteita tehtiin, mutta hän ei sen kummemmin halunnut paljastaa yksityiskohtia. Olivat joutuneet allekirjoittamaan vaitiolovelvollisuus lomakkeen. Täällä oli jossakin kaupungissa kuulemma maailman suurin mantereella oleva albatrossien pesimäalue.

Tällä hetkellä istun Vankilassa. Olen yötä Uuden-Seelannin parhaimmassa hostellissa, ja sitä tämä paikka onkin. Syön iltapalaa, nuudeleita ja paahtoleipää. Junamatka oli MAHTAVA, en ole koskaan nähnyt sellaisia maisemia, joita matkalla näin, lumihuippuisia vuoria, jokia ja turkoosina kimaltava meri toisella puolella. Ja koko matka, Wellingtonista Jeesuskirkkoon maksoi euroissa n. reilu 50, ja tähän hintaan kuului siis 3 tunnin laivamatka ja 6,5 tunnin junamatka!  Tavarat lastattiin laivan ruumaan, ja koko matkan aikana ei tarvinnut huolehtia rinkasta. Junassa oli vaunu, johon kaikki laukut oli pakattu ja asemalla oli pieni liukuhihna, johon miehet heittivät laukut. Junassa oli myös sellainen ulkoilmavaunu, johon tietenkin menin ihailemaan maisemia, mutta seurauksen olivat sitten pahimmasta päästä. Ilmassa on todennäköisesti helvetisti siitepölyä ja vaikka mitä pölyä, koska 5 minuutin jälkeen silmiä kirveli tuhottomasti ja nenä rupesi  vuotamaan kuin hana. Nenäliinat loppuivat melkein kesken, kanssamatkustajat katselivat kun meikäläinen tiputti jatkuvasti silmiin tippoja ja aivasteli, eräs amerikkalainen rouva kaivoi laukustaan allergiatabletteja, mutta valitettavasti hänelläkään ei ollut apua, ja omat vahvemmat lääkkeet olivat tietenkin rinkassa. Täällä on kevät aluillaan, joten sekin varmasti vaikuttaa asiaan. Eikä oloa helpota sekään, että vietin puoli päivää hevosten lähettyvillä, vaikken koskenut niihin ja Margaretilla on 2 suloista koiraa, joita ei voinut olla paijaamatta ja kissa.

Kävelin juna-asemalta hostellille, ja laitoin kaikki vaatteet ensitöikseni pyykkiin. Pidin samoja vaatteita päällä, ettei koirankarvoja ja niiden hilsettä olisi jokapaikassa. Pesin myös pussin, jossa pidin vaatteita. Ihan kaiken varalta. Mutta olo on aivan kamala, ei tässä maailmassa ole paikkaa, jossa minulla ei jotakin oiretta olisi, astma onneksi ei pahentunut, vaikka olinkin eläinten kanssa, nuhakaan ei haittaisi, mutta silmät ovat aivan punaiset ja helvetin kutisevat. Huomenna nukun pitkään, pitkien unien jälkeen mietitään mitä tehdään ja minne mennään. Pidän pienistä kaupungeista. M sanoi, ettei täällä ole mitään nähtävää, varsinkin maanjäristyksen jälkeen. Vielä en ole nähnyt merkkejä siitä.  Minulle on aina nähtävää, koska en liiku turistinähtävyyksien perässä. Nyt ruokaa ja sitten ansaitut yöunet, ja toivottavasti huomenna olo on parempi, jossei ole, niin raahaudun apteekkiin kysymään, mitä voisi tehdä. Auttaakohan kortisoni pahaan allergiaan...hmm..täytyy googlettaa, kun oma muistipankki on tällä hetkellä kiinni.

Adios, kuvia tulee joskus myöhemmin!

L