Christchurch-Tranz Alpine-Greymouth-Franz Josef Glacier-Wanaka.
Tässä on viime päivien paikat, joissa olen hortoillut. ChCh oli hurmaava puutarha kaupunki, junamatka Alppien yli oli todella hieno, mutta bussi Greymouthista jäätikölle oli uskomaton, mutta vielä hienompi oli bussi Wanakaan. Upeita maisemia, hienoja valokuvia ja yksi väsynyt matkustaja. Ostin eilen 2 euron viinipullon, Jacob’s creekin valkoviiniä.
Olin kaksi yötä Franz Josefissa, kävin katsomassa jäätikön, kirjoittamassa päiväkirjaa. Luin matkakirjan loppuun ja jätin sen hostelliin toisten luettavaksi. Huono kirja. Hengailin Korealaisen pojan kanssa, jonka alunperin tapasin ChChissä, olisimme samassa sellissä yötä ja sattumalta otettiin sama bussi Greymouthista jäätiköille. Hän on hurmaava poika, mutta puhuu erittäin vähän englantia, joten kommunikaatio on olematonta. Tänään hänen järjestelmäkameransa meni rikki, mietittiin mistä löytää uusi linssi tai korjauttaa vanha. Ehkä Queenstownissa. Syy miksi olemme matkanneet osittain yhdessä, tosin olemme olleet yötä eri hostelleissa, on se, että tekisimme Queenstownissa jotakin extremeä yhdessä..Koska se paikka on maailman seikkailukaupunki, joten sieltä ei voi lähteä ”tyhjin” käsin kotiin. Mutta saa nähdä, mitä tapahtuu.
Franz Josef jäätikkö, no se on sulamassa oleva jäätikkö. Kun mentiin Fox Glacierin ohitse, tai Fox kylän, vähän harmitti etten ollut siellä toista yötä, paikka ole kivemman tuntuinen kuin Franz. Ensi kerralla sitten, silloin haluiaisin myös mennä kiipeilemään/kävelemään jäätikölle. Nyt tyydyin ilmaiseen kävelylenkkiin. Nenä vuotaa vielä, mutta en ole ainoa. Täällä on moni muukin allergikko, joka kärsii oireista. Onneksi apteekista ostetut Telfastit auttavat. Olin YHA hostellissa yötä, mukava siisti paikka. Myös täällä Wanakassaa olen YHA hostellissa. Jos olisin YHA- jäsen, saisin ehkä euron halvemmalla yöt kyseisistä paikoista. Olen 6 hengen tyttödormissa, tämä on pieni rivitalo, jossa on huoneistot. Meillä on oma wc ja keittiö. Luksusta!! Tein tänään pitkästä aikaa itse ruokaa ja söin leipää. Kaipaan Ruispaloja ja Oivariinia. Huoneessa on 2 Irlantilaista, 1 vakiosaksalainen, minä ja tyttö Kanadasta. Jokainen meistä on palaamassa kotiin jouluksi, joten juttelimme kotiinpaluusta ja fiiliksistä, matkaa on taitettu 2-4 kk. Väsymys tuntuu painavan vähän jokaista. Joka päivä uusi paikka, uudet nähtävyydet, uudet ihmiset. Rinkan purkamista, pyykkäystä, pakkaamista, ruuan hankkimista ja valmistamista. Koskaan ei pysyvämpää paikkaa. Samat kysymykset, jotka kysytään. Kuka olet, mistä tulet, kuinka kauan olet reissussa, missä olet käynyt ja niin edelleen. Map of Saturday on juuri tällainen elokuva. Rakastan lumihuippuisia vuoria, upeita maisemia. Tänne minun pitikin tulla, tässä maassa on jotakin aitoa ja autenttista. Jos rakastaa rantoja, lämmintä säätä, surffaripoikia, Australia on heitä varten. Jos rakastaa luontoa, samoilua metsissä, tai istumista keskellä erämaata kirjoittamassa tai yksinkertaisesti nauttimassa maisemista, Uusi-Seelanti on heitä varten.
Olen kolme yötä Wanakassa. Ihana kaupunki, vuorten välissä olevassa laaksossa, järven rannalla. Upeita maisemia, nähtiin jopa Uuden-Seelannin korkein vuori, Mt. Cook. Otin ”paikallisbussin”, joka pysähtyi matkalla vaikka kuinka monesti. 5 minuuttia täällä, muutama valokuva ja matka jatkuu. Harmittaa, etten ole vuokrannut täällä autoa, koska olisi ihana jäädä hetkeksi niihin upeisiin maisemiin, joita tänäänkin nähtiin. Saisi itse päättää minne mennä ja koska. Bussikuskit kertovat eri paikoista, historiasta ja sen sellaisesta.
Jokapaikassa on liput puolitangossa. Torstaina on Greymouthissa muistotilaisuus niille 29 hengelle, jotka kaivosturmassa menehtyivät. Junasta näimme vanhoja kaivosalueita. Puheensorina lakkasi, kun konduktoori kertoi onnettomuudesta, ja toisesta kaivoksesta, jossa sattui Uuden-Seelannin pahin kaivosturma vuosia sitten. Yhtäkkiä tuli hiljaista. Varmasti jokaisen ajatukset olivat perheissä, jotka menettivät jotakin tärkeää. Greymouthin asemalla oli hiljaista, tai minusta ainakin tuntui siltä. Subwaysta patongin ostaminenkin tuntui erilaiselta. Hokitikan kylässä vierailimme Jade museossa ja myymälässä. Gallerian seinällä oli kuvat jokaisesta miehestä, muistokirjoitukset. Pkay halusi ottaa valokuvan, sanoi, ettei ottaisi. Little respect here. Sisällä paloi 29 pientä tuikkukynttilää ja keskellä oli kirja, johon saattoi kirjoittaa jäähyväiset. Kirjoitin jotakin. Oli kovin surullinen olo. Keskellä pöytää oli rukous. Koskettava. Kaivosturma koskettaa niin montaa ihmistä, koska jokainen tuntee jonkun joka tuntee taas jonkun.
Puolitangossa olevat liput muistuttavat meitä kaikkia. Koskaan ei ole liian myöhäistä sanoa rakastavansa rakkaimpia, jotka vielä ovat elossa.
Viimeisten kahden viikon aikana en tee yhtään mitään, muuta kun olen. Otan lomaa lomasta.
Tässä kuvia viime päiviltä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti