Lueskelin tänä aamuna kotimaan uutisia, nauroin ääneen kun luin Finnairin lakosta ja muista tukilakoista. yksi otsikoista oli, että postikortit kuitenkin ehtivät lakosta huolimatta jouluksi perille. eihän siinä jos satoja ihmisiä ei pääse lentämään, kunhan postikortit ehtivät perille. LOL. en voi muuta sanoa. Kunnes tajusin, että hei, mun pitäisi 17.päivä lentää Finnairilla Hongkongista kotiin. Ei muuta kun selvittämään lennon kohtaloa, ja netissä luki että Finnair lentää tällä hetkellä pelkästään lennot Bangkokiin ja takaisin, kaikki muut kaukolennot on peruttu. How nice. Toivottavasti kiista saataisiin sovituksi ensi viikkoon mennessä, koska mua ei huvita jäädä tänne nyt yhtään pidemmäksi aikaa. Amerikkalainen poika, jonka tapasin Queenstownissa kysyi miksen vaihda lentoa ja lennä aiemmin kotiin kun olen niin huonovointinen, säästäisin ainakin rahaa. Hyvä kysymys, mietin sitä hetken, mutta nyt se ei ainakaan onnistu. Olen bookannut kaikki yöpaikat ja muut, joten taidan vain sinnitellä täällä.
Olen Dunedinissa, keskustassa olevassa hostellissa. Ulkona on joku 9 astetta lämmintä,sataa vettä ja tuulee. Meillä on huoneessa kaksi patteria päällä ja ikkuna auki, ei mitään järkeä. Kissa yritti äsken kiivetä kainaloon, harmi kun olen allerginen, muuten se olisikin hyvä lämmittäjä. Eilen minulla oli aivan järkyttävän kylmä, tällä säällä minulla olisi normaalisti talvitakki ja pitkikset jalassa. Oli pakko käydä ostamassa collegehousut ja pitkikset lentoa varten. Kmart on hyvä paikka ostaa vaatteita halvalla, kestävät sen minkä kestävät.
Heräsin eilisaamuna todella aikaisin, joskus 5 jälkeen, bussille lähdin seitsemältä. Nukuin tai ainakin yritin, muttei siitä mitään tullut. Dunedinissa kävelin suoraan hostelliin, ihana paikka, tosin on hieman erikoista, että täällä ei ole ovissa lukkoja. Ainoastaan ulkovesta pääsee klo 22 jälkeen koodilla sisään ja väliovessa on sama koodi, muuten täällä ei ole lukkoja. Olen tyttödormissaa 2 aasialaisen, saksalaisen ja englantilaisen tytön kanssa, kaikki ovat olleet täällä jo kuukausia.
Kävelin kaupungilla, Kmartissa ja ruokakaupassa, menin ajoissa nukkumaan. Eilen oli sellainen vilu, että. Oli varmasti kuumetta, yhden Panadolin jälkeen tuli kauhea hiki ja aamuyöstä heräsin taas siihen kun on kamalan kylmä. Aamupalaksi söin suklaamuffinsin, hieman lohturuokaa. Ulos ei yksinkertaisesti huvita mennä, koska mulla ei ole kun huppari, t-paita ja sadetakki, ja kahdet housut. Ostin kyllä pipon, jonka voisi viskata päähän, ei kyllä tänään taidan olla sisätiloissa. Huomenna jos jaksaa, voisi käydä vaikka parissa museossa. Tällä säällä kaipaan Australian aurinkoon. Ihana mennä sinne yhdeksi päiväksi lämmittelemään. Kyllä taitaa olla, että sään puolesta vietän ensi vuoden Australiassa, koska täällä tarvitsee niin paljon enemmän vaatteita, kerrospukeutumista. Ei siinä jos olisi kunnon vaatteet, mutta on niin vähän aikaa kun palaan kotiin, niin en jaksa ostaa kunnon varusteita.
Lauantaina lennän Aucklandiin. Eilen sain henkilökohtaisen viestin Vaughnilta, siis uskomatonta!Come on, se on soittanut mm.Norah Jonesin kanssa, ja se laittaa mulle henkilökohtaisesti viestiä!!!Hän kirjoitti, että oli mukava tavata ja toivottavasti näemme Aucklandissa ensi lauantaina.Nauti matkasta ja tavataan pian! Varasin sattumalta hostellin about 500m päästä siitä paikasta, missä Son Asere lauantaina esiintyy. Loistavaa! Menen katsomaan bändiä ja tanssimaan itseni uuvuksiin, vaikka pää olisi räkää täynnä ja kuumetta 40 astetta. Nappia nuppiin, kyllä se siitä. Bändin tapaaminen piristi oloa niin valtavasti, vei nuhankin pariksi tunniksi pois. Mutta minä syvästi ihmettelen, miten voin olla jatkuvasti sairaana?!!Tää ei voi olla normaalia enää..
Viimeisen päivän Queenstownissa vietin Martinan kanssa. Heräsin joskus 11 jälkeen kun Eduardo tuli huoneeseen siivoamaan, sovittiin että mennään jätskille töiden jälkeen. Törmäsin Martinaan keittiössä, hän oli muuttanut lentoja kotiin ja jäi vielä yhdeksi yöksi Queenstowniin. Menimme yhdessä ostoksille ja Eduardon kanssa jätskille. Auringossa oli niin lämmin ja varjossa niin kylmä. Ihmiset kulkivat pikkumekoissa ja shortseissa, täällä kun on kesä niin kesällä kuljetaan kesävaatteissa oli ilma mikä tahansa. Ostin loput tuliaiset ja nyt harmittelin, etten kuitenkaan ostanut sitä fleece takkia. Yritin eilen etsiä sellaista Dunedinista, muttei täällä ole. Odotin koko päivän Genevieveltä viestiä, koska hän oli päiväreissulla Milford soundsissa, no kahdeksan aikaan hän laittoi että on takaisin ja tekee ruokaa hostellilla. Raivostutti, koska olimme sopineet että menemme kaikki yhdessä ulos syömään. No menimme Martinan kanssa syömään ja kuuntelemaan paria kitaristia, jotka soittivat naapuribaarissa. Illalla pakkasin ja aamulla kävelimme Martinan kanssa yhtämatkaa bussipysäkille. Hän oli matkalla Christchurchiin, josta lentää torstaina takaisin Irlantiin. Minulla on vielä 3 päivää Dunedinissa, lento Aucklandiin, 5 päivää siellä ja lento Brisbaneen ja päivä siellä. Sitten Hongkongiin, toisaalta ei haittaisi, etten pääsisi heti Suomeen, koska voisin tsekata Hongkongin. No annas kattoa.
Odotan Jorgen, Carloksen ja Vaughnin näkemistä ehkä eniten! :D

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti