Äitienpäivä 8.5.2011
Napier ja lasi viiniä. Pohjoissaaren parhaimmat viinit tulevat tältä alueelta, ja sattumalta tapasin Napierin YHA hostellissa Kaliforniasta kotoisin olevan Jamien, naisen joka on viinintekijä. Juteltiin aamulla niitä näitä ja yhtäkkiä hän kysyi, että lähtisinkö hänen kanssa kiertämään Napierin viiniseutua ja maistelemaan erilaisia viinejä. En enää edes muista monessako eri viinikellarissa kävimme, mutta meillä oli erittäin upea päivä, aurinko paistoi lämpimästi, mereltä puhalsi lämmin tuuli ja äidit olivat lastensa kanssa liikenteessä, onhan tänään äitienpäivä.
Tämä viikko on ollut sellaista menemistä ja tulemista, Rotoruan jälkeen kävin Whatakanessa, jossa viihdyin 2 päivää. Sää on ollut aivan surkea tähän asti, vettä on satanut ja ukkonen jyrissyt. Aucklandissa oli tornado, Pohjoissaaren itäosissa on satanut muutaman päivän aikana enemmän kun kahteen vuoteen yhteensä, tiet ovat olleet poikki mutavyöryjen vuoksi ja mitä vielä.
Voisin tässä hieman kertoa viime viikkojen tapahtumista, kun nyt tuntuu hetki olevan aikaa taas kirjoittaa jotakin kunnollista. Taurangassa olin kolme päivää, yhden päivän vietin Mt.Maunganuin juurella ennen Rotoruaa. Tauranga kaupunkina ei ollut varsinainen elämys, mutta tapasin hostellissa 2 argentiinalaista tyttöä ja kaksi kanadalaista tyttöä, jonka kanssa vietin aikaa. Argentiinalaisten kanssa kävin viimeisenä aamuna tekemässä pitkän kävelylenkin, upeita maisemia ja mukavia puheenaiheita, mm. machomiehistä :D
Taurangan jälkeen vuorossa oli Rotorua, jossa sielläkin satoi vettä, ei kovin suuri yllätys. Pelkäsin hieman sitä hajua, josta kaikki kertoivat, että Rotossa haisee vanha kananmuna, muttei se haju ollutkaan niin paha kuin pelkäsin, ja varmasti kylmä, syksyinen ilmasto teki hajusta siedettävämmän. Asuin 4 päivää Crash nimisessä hostellissa, seurana pari ruotsalaista, ja kolme englantilaista tyttöä, ja pari poikaa, vaikka kaikki meistä tytöistä oletti, että tämä on tyttöjen dormi pelkästään, mutta ilmeisesti ei ollutkaan. Täytyy ihan muistella mitä sitä on tehnyt ja keitä tavannut, koska kun paikka vaihtuu melkein joka kolmas päivä, ei aikaa tai jaksamista ole aina tänne kirjoittaa saati edes laittaa muistilauseita päiväkirjaan, että missä on ollut ja keiden kanssa. Rotoruassa kävin ensimmäisenä iltana katsomassa niiden englantilaistyttöjen kanssa Maori-kulttuurishown, ja syömässä erittäin herkullisen perinteisen maori-illallisen. Maori-esitys oli ihan ok, mutta liian ”turistijuttu”. Viimeinen vitsi oli, että nyt te pääsette nauttimaan kunnon Hangi-illallisen, kun meidän jengi menee McDonald’siin, joten voitte päätellä mitä muuta ”läppää” he heittivät. Laulut ja tanssiesitykset olivat tietenkin upeita, mutta kun on päässyt tapaamaan ”oikeita” Maori-ihmisiä, ja tutustumaan heidän kulttuuriin, tuntuu tuollainen turistiesitys erittäin ”halvalta”. Vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta kuitenkin. Show mikä show!
Toinen syy miksen tykännyt Mitai-illasta oli seura. Olin kolmen 18-19-vuotiaan enkkutyttöjen kanssa, ja kuinka voivatkaan olla niin lapsellisia ja epäkohteliaita. Viereisessä pöydässä istui aasialaisnainen, joka ei hymyillyt, ei lainkaan, ilmekkään ei värähtänyt hänellä. Tytöt nauroivat ja tuijottivat häntä, yrittäen saada hänet hymyilemään. Heiluttivat käsiä ja tekivät ilmeitä. Ja kommentoivat rumasti hänen ilmeettömyyttään, saaden minut raivostumaan. Onneksi heidän kanssa ei tarvinnut sen enempää viettää aikaa.. Seuraavana päivänä, joka taisi olla sunnuntai, lähdin käymään Helvetin porteilla eli Hells gate nimisessä paikassa, jossa on eri kuumuusasteisia kuumia lähteitä, muta-altaita ja vaikka mitä muuta. Sulphur (sulffaatti?) sai paikan haisemaan,mutta ehkä oma nenä oli jo tottunut hajuun, joten se ei tuntunut pahalta. Suurin syy miksi menin sinne, oli saadakseni mutakylvyn ja päästä lillumaan 37 asteen, ja 41 asteen kuumiin lähteisiin. Ja jälkeen päin voin sanoa, että oli oli erittäin rentoutunut sen jälkeeen, nukuin seuraavana yönä 13 tunnin yöunet :D:D . Maanantaina kävin Rotoruan museossa ja tiistaina taisinkin lähteä kohti Whatanea ja Valkoista tulivuorisaarta ( White Island).
Toinen syy miksen tykännyt Mitai-illasta oli seura. Olin kolmen 18-19-vuotiaan enkkutyttöjen kanssa, ja kuinka voivatkaan olla niin lapsellisia ja epäkohteliaita. Viereisessä pöydässä istui aasialaisnainen, joka ei hymyillyt, ei lainkaan, ilmekkään ei värähtänyt hänellä. Tytöt nauroivat ja tuijottivat häntä, yrittäen saada hänet hymyilemään. Heiluttivat käsiä ja tekivät ilmeitä. Ja kommentoivat rumasti hänen ilmeettömyyttään, saaden minut raivostumaan. Onneksi heidän kanssa ei tarvinnut sen enempää viettää aikaa.. Seuraavana päivänä, joka taisi olla sunnuntai, lähdin käymään Helvetin porteilla eli Hells gate nimisessä paikassa, jossa on eri kuumuusasteisia kuumia lähteitä, muta-altaita ja vaikka mitä muuta. Sulphur (sulffaatti?) sai paikan haisemaan,mutta ehkä oma nenä oli jo tottunut hajuun, joten se ei tuntunut pahalta. Suurin syy miksi menin sinne, oli saadakseni mutakylvyn ja päästä lillumaan 37 asteen, ja 41 asteen kuumiin lähteisiin. Ja jälkeen päin voin sanoa, että oli oli erittäin rentoutunut sen jälkeeen, nukuin seuraavana yönä 13 tunnin yöunet :D:D . Maanantaina kävin Rotoruan museossa ja tiistaina taisinkin lähteä kohti Whatanea ja Valkoista tulivuorisaarta ( White Island).
Whakatane on pieni kaupunki itärannikolla, josta järjestetään laivamatkoja Uuden-Seelannin aktiivisempaan tulivuoreen, joka sijaitsee n. 50 kilometriä rannikolta. Ja koska säät eivät ole suosineet, sinne ei ole reiluun viikkoon järjestetty matkoja ollenkaan, joten mekin jäimme saksalaisen Ivonnen ja Japanilaisen Wendyn kanssa rannalle ruikuttamaan. Ensimmäisenä päivänä satoi kaatamalla, joten haimme lohturuokaa Pak’n save ruokakaupasta ja katsoimme telkkaria. Huoneessa oli Kiwi-Wendy ja argentiinalainen tyttö. joka lähti seuraavana aamuna, ennen kuin toinen Wendy tuli. Kiwi-Wendy oli vanha juoppo ja ilm. narkkari, joka oli juuri päässyt irti ex-vaimonhakkaaja-poikaystävästään ja ollut turvatalossa, ennen Whakataneen muuttoa, hän odotti, että saisi oman talon tulevana maanantaina. Hän oli ollut hostellissa ilmeisesti jo pidemmän aikaa. Hän kertoi vaikka mitä, kuuntelin ymmärtäväisenä, koska hänellä todella tuntui olevan tarve keskustella jonkun kanssa, joka häntä vain jaksoi kuunnella. Hän kertoi, että ihmisiin on hostellissa niin vaikea tutustua, koska porukka vaihtuu joka toinen pvä. Rankka kohtalo kyseisellä ihmisellä, mutta toivottavasti hän pääsee kaiken kokemansa jälkeen jaloilleen ja opettelemaan uudenlaista elämää. Hän tuli vielä lähtöpäivänä sanomaan näkemiin, kun odotin bussia bussiasemalla.
Seuraavana vuorossa oli Gisborne. Täytyy oikein miettiä mitä siinä kaupungissa oli erikoista ja keitä tapasin. Ai niin. Bussikuski oli mukavaa sorttia ja hän antoi minulle kyydin hostellille. Dormissa tapasin paikallisen naisen Hamiltonista, saksalaisen tytön Maritin, jolla on sukujuuria pohjolassa. Ja nyt kun muistelen, tajusin juuri etten ottanut hänen yhteystietoja, eikun ollaanhan me Facebook-kavereita :D hän asuu Wellingtonissa, joten näen hänet siellä about viikon kuluttua. Tapasin hostellissa myös naapurinpoikia, från Sverige. Stefen ja Markus. Veljekset. Markus ollut kielikurssilla 2,5 kk, veli lomalla 3 viikkoa. Stefan oli sanonut veljelleen, samaan aikaan kuin minä itselleni, että nuo ovat varmasti Ruotsista ja minä Suomesta. Ja kuinkas kävikään. Ruokakaupassa käynnin jälkeen menin keittiöön, joka oli täynnä MIEHIÄ!Okei, heitä oli 5 plus minä. 2 ruotsalaista, 1 Filippiiniläinen sairaanhoitajamies ja 2 Kiwimiestä, toinen kalastajamies ja toinen ilm. helikopteripilotti Napieristä. Meitä oli siis sekalainen seurakunta ruokapöydässä, mutta täytyy sanoa, että oli muuten paras ilta aikoihin. Poikien nimistä ei tietoakaan, mutta juttua riitti.
Ammattikalastaja kertoi ammatistaan tonnikalanpyytäjänä vaikka mitä. Illan päätteeksi näytti videoita hänen saalistusretkiltään ja kertoi, että yhden kalan hintä on n. 10 000 taalaa eli n. 5000 euroa! Aivan käsittämätöntä! Ja tonnikala ei muuten ole mikään ihan pikkukala!Hänellä oli myös video haikalasta, joka oli jäänyt koukkuun. Hän oli myös kuvannut, kuinka kalat tapetaan, se on nopea ja toivottavasti kivuton toimenpide, mutta täytyy sanoa, että laittoi miettimään seuraavan tonnikalapurkin ostamista. Kysyin häneltä, jääkö delfiinejä koukkuihin, mutta hän sanoi, että uransa aikana hän on nähnyt yhden delffiinin koukussa, eivätkä ne yleensä liiku noilla seuduilla, joissa hänen veneensä kalastaa. Kyseinen mies oli siis laivan kapteeni, ja hän kertoi, että ei heitä ole laivassa kuin 3 kalastajaa, hän kipparina ja kaksi muuta tekemässä raskaimman työn. Mitäs muuta, sairaanhoitajamies ja helikopteripilotti keskustelivat sairaalajutuista, joten minäkin ymmärsin mistä puhuttiin :D tänne olisi niin helppoa jäädä töihin. Saikkari kertoi, että tänä vuonna tänne vaaditaan pelkästään IELTS-kielikoe, koska sairaanhoitajapula on valtava. Arvaa tekisikö mieli kävellä sairaalalle tai agencyyn ja kysyä, että missäs täällä olisi töitä.
Gisbornen hostelli
Tänään viinitiloilla seurakaverina ollut nainen sanoi, että puhun erittäin hyvää englantia, puhuakseni sitä toisena kielenä. Tuntui kuin lottivoitolta!Mitä enemmän sitä saa hyvää palautetta omasta kielitaidosta, sitä rohkeemmin ja monipuolisemmin kieltä käyttää, ja etenkin jos palaute tulee natiivipuhujilta, mut voin kyllä nyt sanoa, että olen ylpeä omasta kielitaidosta ja siitä, kuinka hyvä kuullunymmärtäminen minulla on, kuinka paljon olen kehittynyt, ja kuinka uskalias englanninpuhuja minusta on kehittynyt. Seuraava haaste on varmasti Espanjankieli, jota haluan kuollakseni opiskella ensi syksynä!!
Gisbornessa tosiaan ei sen kummempaa tapahtunut, paikallinen ranta oli huonossa kunnossa, koska ilm.myrsky oli ajanut rantaan kaiken tavaran, koska ranta oli täynnä puunrunkoja ja kaikenlaista roskaa. Kävimme Maritin kanssa kävelyllä, hän oli flunssainen joten emme tehneet paljoa. Käytiin kasvitieteellisessä puutarhassa, ja juteltiin niitä näitä. Illalla tehtiin ruokaa ja katsottiin Gossip girliä, koska vettä rupesi satamaan rankasti juuri kun pääsimme hostelliin. Seuraavana aamuna pakkasin kimpsut ja kampsut, jätin yhteystietoviestin filippiiniläiselle hoitsulle, koska hän otti muutaman porukkakuvan meidän keittiöseurueesta ja olisin ehdottomasti halunnut saada kuvat myös itselleni, joten peukut pystyssä, että mulla on uusi Facebook-kaveri!
Parasta tässä reissussa olemisessa on ehdottomasti ne ihmiset joita tapaan. Oli ne paikallisia bussikuskeja, hostellidormissa olevia reppumatkailijoita tai Kiwi-tyyppejä tutustumassa omaan maahansa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että hostellielämä on mukavaa. Koskaan ei tiedä ketä tapaa, kenen kanssa viettää päivän katsellen nähtävyyksiä, kävellen ympäri kaupunkia, tai kenen kanssa kokkaa illallista. Napierin hostelli on kyllä aivan ihastuttava. Koti kaukana kotoa. Olen 4 hengen sekadormissa, joka tarkoittaa, että pojat ja tytöt nukkuvat samassa huoneessa, mutta tänään meitä on vaan tyttöjä täällä. Olen välillä majoittunut sekahuoneissa, välillä pelkästään tyttödormeissa. En osaa oikein sanoa kummasta pidän enemmän, poikien kanssa on ehkä rennompi olla, niiden kanssa voi heittää vitsiä vaikka mistä. Mutta riippuu niin paljon niistä ihmisistä keitä huoneissa on. Esimerkiksi Rotoruan hostellissa en jaksanut oikein juuri kenenkään kanssa olla, koska kenenkään kanssa ei kemiat oikein toimineet, ja olin muutenkin aika väsynyt. Taurangan hostellissa meitä oli mahtava porukaa, samoin kuten Gisbornessa. Mahtavinta on kuitenkin nähdä samoja tyyppejä seuraavassa kaupungissa. Esimerkiksi Maritin tulen tapaamaan viikon kuluttua Wellingtonissa, Kanadalainen tyttö Anae ja Argentiinalaiset sisarukset ovat myös Wellingtonissa ja Anae reissaa samaa reittiä minun kanssa kohti Wanakaa ja Queenstownia, jotka ovat viimeiset etapit Uudessa-Seelannissa, ennen Singaporea.
Tuntuu uskomattomalta, että viimeiset 3,5 viikkoa täällä ovat jäljellä ennen Singaporea ja Kuala Lumpuria. Kaksi viikkoa Malesia-Indonesia akselilla, jonka jälkeen lennän Kuala Lumpurista Pariisiin, joten silloin voi sanoa, jo että ollaan kotona :D Löysin muuten erittäin halvat lennot Aucklandista Singaporeen, n. 200 eurolla ja Kuala Lumpur-Pariisi maksoi about 250 eur, joten Uuteen-Seelantiin pääsee kyllä erittäin edullisesti!
Mutta tässäpä taitaa olla nyt hieman tarkempaa päivitystä viime viikoista. Keskiviikkona matka jatkuu Taupoon, eteläisen pallonpuoliskon suurimmalle järvelle, tämän jälkeen Ohakuneen, keskelle kansallispuistoa, sitten ehkä päiväksi Whanganuin, jonka jälkeen vuorossa Wellington. Sitten lautta Eteläsaarelle, Picton-Nelson-Jäätiköt-Wanaka ja Queenstown ja lento Aucklandiin. Siinä olikin sitten Sweet As New Zealand!
11.5.2011 Taupo, ja täällä sataa VETTÄ!no mutta onneksi sain nauttia muutamista kauniista päivistä Napierin Art Deco kaupungissa. Yksi parhaimmista asioista, joita olen tehnyt, tein eilen aamuna kun heräsin klo 6.00 katsomaan auringonnousua. Aamu oli erittäin viileä, mutta hetin fleecin päälle ja nappasin kameran mukaan ja menin 20 metriä hostellista olevalle ihanalle mustalle kivirannalla, tämä ranta ei siis ollut hiekkaranta, vaan täynnä erikokoisia kiviä. Yritin ottaa valokuvia, mutta yhteistyöni Casion kanssa ei toimi niinkuin Canonin kanssa, mutta yritys oli hyvä. Istuin rannalla, ketään ei ollut maisemissa. Olin rannalla varmaan pari-kolme tuntia aamulla, katselin maisemia, odotin auringon ensimmäisiä säteitä. Taivaankannen väri muuttui hiljakseen, viimeiset tähdet himmenivät ja taivas kirkastui. Pikku hiljaa enenemässä määrin. Istuin ihan hiljaa, muuta auto men i ohitse jossakin kaukana, linnutkin olivat hiljaa. Seitsemän jälkeen näin ensimmäiset säteet taivaanrannan takaa, ja täytyy sanoa, ettei tuon näyn näkemiseen tarvitse olla paratiisisaarella, ihan Napier riitti minulle. Auringonnousu oli ensimmäinen, jonka olen kunnolla tällä pallonpuoliskolla nähnyt ja sitäkin ihanampi. Laitan teille kuvia, nyt kun olen taas netin parissa.
Melina, argentiinalainen tyttö Taurangasta, laittoi juuri viestiä, että muuttavat sisarensa kanssa Wellingtoniin, joten sovittiin treffit sinne. Varasin vain yhden yön Tauposta, täytyy järjestää bussi National Parkiin, koska sieltä olisi hyvät yhteydest Tongariron kansallispuistoon, jossa voisi tehdä päivän mittaisen patikkaretken tulivuorten keskellä, mutta kaikki riippuu nyt säästä.
Mitäpä muuta, eipä erikoista. Päivät käyvät vähiin, mutta odotan aivan hirveästi päiviä Wanakassa ja Queenstownissa, koska nuo kaksi paikkaa ovat tehneet niin suuren vaikutuksen, etten malta odottaa paluuta sinne. Mutta seuraavaan kirjotukseen saakka, nauttikaa kuvista! :D
Hostellihuoneen ikkunasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti