tiistai 7. kesäkuuta 2011

Singapore Sling

Terveiset Singaporesta. 11 tunnin istumisen ja kahden valvotun yön jälkeen ensimmäinen kokonainen Singapore-päivä meni yllättäen nukkuessa. Hostelli on aivan ihana, olen 10 hengen dormihuoneessa, jossa on minun lisäksi joukko Amerikkalaisia lakiopiskelijoita ja pari Aasialaista tyttöä. Ovat olleet täällä jo pidemmän aikaa.

Tuo lauserivistö oli ensimmäiseltä päivältä, nyt on jo pvä 7 ja huomenna on tarkoitus matkata Kuala Lumpuriin viikoksi. Viikko on mennyt nopeasti, olen nukkunut kunnolla, tehnyt enemmän turistijuttuja kun koko reissun aikana, istunut ihanissa pikku kuppiloissa,eksynyt niihin kymmeniin ostoskeskuksiin, syönyt katuruokaloissa, hikoillut litrakaupalla ja eritoten olen nauttinut tästä ihanasta kaupungista.

Jos Singaporea pitäisi kuvata parilla sanalla, sanoisin että tämä on ostosparatiisi. Kaikki on edullista, nyt varsinkin koska on Great Singapore Sale, eli superalennusmyynnit. Merkkiliikkeitä on vierivieretysten, Orchard road on yksi 6 kilometriä pitkä ostoskatu, shoppailijan paratiisi tai helvetti. Vietin yhden päivän shoppailukadulla, mutten juurikaan ole ostanut mitään. Tein omat shoppailut Uudessa-Seelannissa, joten täällä olen keskittynyt syömiseen :D Ruoka on super halpaa! Hostellissa ei ole keittiötä, joten ruoka haetaan jostakin lähiseudun ruokalasta. Nuudeliannoksen saa halvimmillaan 1,5 eurolla, tuoreita mehuja saa eurolla, hedelmiä parillakymmenellä sentillä, no täällä vaan ruoka on halpaa. Eilen kävin syömässä "hienossa ravintolassa", jossa kalja maksoi saman verran kuin koko ruoka-ateria eli 8 taalaa kpl, eli yhteensä siis 8 euroa (kalja+ruoka). Olen kokeillut ja maistellut vaikka mitä. Joka kerta ruoka on ollut superhyvää!

Olisihan sitä nyt vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta yksinkertaisesti en jaksa nyt sen kummemmin kirjoitella. Hostelli on ollut aivan ihana, keskellä Kiinalaiskaupunginosaa, yhdellä hiljaisella kadulla. Sängyt ovat superkivat, ilmastointi toimii kun unelma ja aamupalaksi saa valkoistakin valkoisempaa leipää, ja paria eri levitettä. Kaupunki itsessään on siisti, ihmiset erittäin mukavia ja ruoka hyvää. Matkustaminen kaupungin sisällä tapahtuu helpoten metrolla, tai MRT, kuten täällä sanotaan, tai sitten kävellen. Singapore on erittäin pieni kaupunki ollakseen miljoonakaúpunki, ja koko maan läpimitta on 42 kilometriä, joten pienellä alueella ollaan. Ihmisten tuijotteluunkin on jo tottunut, eikä siihen enää kiinnitä huomiota. Yhtenä iltana olin syömässä, kun viereisen pöydän papparainen sanoi tai osoitti käsillään, että ehkä minun kannattaisi käyttää haarukkaa, kun tikuilla syöminen kestää niin pitkään. Minulla se on part of the thrill :D Mutta tykkään tästä kaupungista, vaikka on kuuma ja kostea, kaikkeen tottuu. En enää edes tiedä mitä niin pelkäsin tai jännitin tänne saapuessa...Singapore on helppo kohde, joten nyt kohti uutta seikkailua: Seuraavaksi vuorossa Kuala Lumpur!Lisää halpaa ruokaa ja ostosparatiisejä :D

Mutta tässä kuvia Singaporesta:

 CBD


 Marina Bay Sandsin ostoskeskus


 ArtScience museo

 ArtScience museo





 Taas joku ostoskeskus

Ruokaa, NAM


 Singaporen kuvatuin kohde, tuo leijona siis, jolla on kalan vartalo

 Little India


 Singapore Flyer, maailman suurin näköalapyörä, vai miksikä sitä kutsua..






 Marina Bay Sands, uusin alue Singaporessa.









 Clarke Quay, biletysalue



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti