Torstai 24.3. Hobart
Sitä mukaa kun pitäisi blogia päivittää meidän automatkan osalta, sitä enemmän tapahtuu tässä hetkessä. Tänään palautettiin aamulla auto, joka Janan, tsekkiläisen tytön kanssa vuokrattiin eiliseksi päiväksi, jotta päästiin käymään ajelulla Huontrailin varrella, tarkemmin sanottuna käytiin kävelemässä Tahuna airwalk, eli kävelyreitti puiden korkeudella, korkeimmillaan 37 metrissä. Oli mukava päivä, pienestä sateesta huolimatta. Jana on hostellikaveri, samassa dormissa oli Selinan ja Matildan kanssa, mutta heidän lähdettyä vietin aikaa Janan kanssa.
Täällä on ehtinyt tapahtua paljon parissa päivässä, mutta tänään päätin pitää ”lomapäivän ja olla itsekseni. Cs-miitti olisi ollut, on juuri menoillaan, laitoin Mikelle viestin etten tule ja hän laittoi että NOOO. Hymähdin ääneen mutta sekään ei saanut minua liikenteeseen. Kastuin niin perinpohjaisesti että pyykinpesun jälkeen jäin hostellille.
Täällä on satanut, Tasmanian itärannikko tulvii, vettä on päivän aikana tullut 200mm, joka on hemmetisti. Kova tuuli on ajanut laivoja karille, sähköt on poikki vaikka kuinka monesta kotitaloudesta. Meillä oli aivan järjetön tuuri viime viikolla kun oltiin reissussa. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla koomata yhden illan. Nytkin sataa, istun ”ulkona” hostellin takapihalla, kattoon ropisee ja mun sormet alkaa olemaan jäässä.
Sain pommiherätyksen aamulla, auto piti ajaa kahdeksan jälkeen pois hostellin edestä, koska tässä on joku lastausalue. Unenpöpperössä vaatteet päälle ja ajamaan, käytiin pohjois-Hobartissa ostoskeskuksessa, metsästettiin halpaa bensaa, mutta päädyttin kallille Caltex asemalle, koska emme enää löytäneet halpa-asemaa ja mulla rupes hermo kiristymään. Keskustassa ei tietenkään ole bensistä ja ajelin ympäriinsä, hermo meni yksisuuntaisiin katuihin ja aina piti kääntyä. Onneksi Hobart tuntemus on hyvä ja löysin bensiksen. Kastuin litimäräksi kun tankkasin autoa. Lämmintä täällä on ollut n. 15 astetta, alle 10 välillä. Eli siis viileää. Paikalliset tarkenee vielä minihameissa ja shortseissa. Alice Springsissä on päivisin 33 astetta. Tosin öisin on kuulemma vain 15 astetta. Saa nähdä kuinka kylmissään sitä on kun luvassa on 3 päivän ja kahden yön reissu Ulurulle, ja tarkoitus on nukkua ulkosalla. Tosin odotan sinne pääsyä, vaikken Tasmaniasta haluaisi lähteä pois. Tämä on kuin Uusi-Seelanti pienoiskoossa.
Täytyy siitä automatkasta kirjoittaa joku tiivistetty teksti, mutta voisin kertoa jotakin tästä viikosta. Tapasin hostellissa ennen meidän automatkaa muutaman ihmisen, yksi heistä oli saksalainen Selina. Hän palasi automatkalta sopivasti niin, että ehdimme muutaman päivän olla taas samassa hostellissa. Laurence lähti sunnuntaina, minä tulin hostelliin. Selinan kanssa kierrettiin kaupunkia, otettiin mukaan myös Belgialainen Matilda. Käytiin pelaamassa biljardia Encarnin, Lindan ja kolmen pojan kanssa, joista yksi oli pukeutunut merirosvoksi. Koskaan emme saaneet tietää miksi. Selina sai töitä tästä jostakin läheltä ja hän lähti toissapäivänä pois. Samoin kun Matilda. Jana oli meidän kanssa samassa huoneessa ja toissa päivänä hän mietti mitä tekisi, mietin aluksi kun S ja M lähtivät pois, että vietän päivän tasan tarkkaa tässä huoneessa mutta sitten innostuin kertomaan MONA:sta, modernin taiteen museosta, jonne päädyimme sitten päiväksi. Museo on mahtava ja Jana tykkäsi kovasti. Istuttiin tunti huoneessa jossa 30 ihmistä lauloi Madonnaa. Suosikkini oli ehdottomasti itsemurhatuoli. Tarina eutanasiasta, kuoleman avustamisesta. Taiteilijan veli sairasti parantumatonta syöpää, oli elämänsä loppuvaiheessa. Taitelija oli keskustellut veljensä tyttöystävän kanssa, että pitäisikö lääkeannosta nostaa. Seuraavana yönä veli oli kuollut. Taitelija ei koskaan kysynyt oliko tyttöystävällä jotakin tekemistä asian kanssa. My beatiful chair, minun kaunis tuoli. Ruskea nahkasohva, sohvapöytä, jalkalamppu ja matto. Tarkoitus oli istua sohvalle ja seurata pöydällä olevan tietokoneen ohjeita. Tarkoitus oli miettiä, että mitä tekisit, jos sinulla olisi 15 sekunttia aikaa ennen kuin saisit kuolettavan annoksen lääkettä. Lääke oli pöydällä, pienessä laukussa oli ruisku, kanyylit ja letkut. Mitä tekisit, mitä ajattelisit, jos elämää olisi jäljellä 15 sekunttia. Painoin kyllä. Ruudussa luki, olenko varma että haluan kuollettavan annoksen lääkettä. Painoin kyllä. Sekunttikello lähti liikkeelle, vieressä oleva ruisku kuvainnollisesti tyhjeni minuun. Käsivarsi tuntui oudolta. Vieressä oli ihmisiä. Kyyneleet nousivat silmiin. Sekunttikello tikitti. Paljon ajatuksia mielessä. Aivojen happipitoisuus laskee hitaasti. Vaivut koomaan. Pikku hiljaa aivosi tuhoutuvat. Lakkaat hengittämästä. 3 minuutin 15 sekunnin kuluttua: olet kuollut. Henki salpaantui ja mieli oli tyhjä. Kaikki oli loppu.
Taitelijan tarkoitus oli herättää ihmiset pohtimaan eutanasiaa, sen laillisuutta ja tarpeellisuutta. Onko ihmisellä oikeus lopettaa oma elämänsä, mikäli sairautta ei voida parantaa? Onko oikein avustaa ihmistä, joka on täysin järjissään ja halukas päättämään oman elämänsä, mutta ei ole välttämättä kykenevä siihen? Onko kyseessä toisen murha vai avunanto, sairauden ”hoito”?
Museon jälkeen tultiin kotiin, levättiin hetki ja mentiin satamaan syömään kalalautanen puoliksi. Tavattiin Noah, kanadalainen mies, joka laittoi CS:n kautta viestiä, että olisi mukava tavata. Syötiin jäätelöt yhdessä, juteltiin tunnin verran ja palattiin hostellille. Ja eilen tosiaan otettiin pikkuNissani alle ja ajettiin, tai minä ajoin Geevestoneen ja tehtiin se ”puukävely”. Ja illalla kun palattiin Hobarttiin, mentiin Miken luo syömään. Hän teki meille perunamuussia ja Kievin kanaa, sekä leipoi meille suklaakakun. Ihanuus tuo poika, jos 29 vuotiasta voi sanoa vielä pojaksi :D
Odotan kovasti että Selina palaisi viikonlopuksi Hobartiin ja menisimme yhdessä ulos, Mike sanoi tietävänsä pari baaria, jossa olisi livekeikat. Joten sitä odotellessa. Lauantaina on Salamanca markkinat, jossa tulee varmaan päivä vietettyä. Lauantaina illalla lähdenkin sitten kohti Melbournea. Jana tulee sinne maanantaina, joten sovittiin että vietetään yksi shoppailupäivä yhdessä ja käydään lasillisilla. Tapasin tässä Tassie backpackers hostellissa myös suomalaisen pariskunnan, ovat maailmanympäri matkalla, nuoria ovat, parikymppisiä. Ja parasta, että kaikilla meillä on samat suunnitelmat. Suomalainen pariskunta lensi Melluun ja sieltä lentävät Aliceen ja minä heidän perässä, Laurence odottaa Alicessa. Jana tulee Melbourneen sopivasti ja Ruudkin odottaa näkemistä. Tapaan siis samoja tyyppejä, ja kaikilla meillä tuntuu olevan sama matkasuunnitelmat, muutaman päivän erolla. Toisaalta on mahtava matkustaa ihmisten kanssa keitä jo tuntee ja nähdä ihan parin päivän viiveellä. Sellaista täällä. Melbournesta täytyy taas laittaa paketti kotiinpäin, tilanpuutteen vuoksi yllättäen :D Noh, hirveästi ei ole tullut shoppailtua, mutta jotakin pientä kyllä.
Suunnitelmat Melbournen ja Alicen jälkeen ovat vielä auki. Toukokuulle olisi lennot Tokioon, mutta ottaen huomioon minkälaisessa kuosissa koko maa on, etenkin säteilyn osalta, niin voi olla että jätän väliin. Yksi Tassie tyttö muuttaa vuodeksi Balille, joten saatan lentää sinne Uudesta-Seelannista, tai mennä Cookin saarille viikoksi ”rentoutumaan”, mutta taidan jättää säteilyttämisen väliin. Mike sanoi, että on järjetöntä lähteä sinne. Hän sanoi, että matkaajat jotka tulivat New Yorkiin 9/11 iskujen jälkeen, lähtivät melkein samantien pois, koska kokivat kaupungin liian synkkänä, ilmapiiri muuttuu täysin, joten voi vaan kuvitella millainen Japani ja Tokio ovat tuon katastrofin jälkeen. Menee varmasti useampi vuosi, jossei vuosikymmen, että tilanne korjaantuu, jos korjaantuu koskaan. Lisäksi sinne on odotettavissa uusi järistys. Lisäksi Tokion vesijohtovesikin on jo saastunut, ja säteilyä on lipunut jo Suomeen asti. Jana oli Uudessa-Seelannissa, Dunedinissa, hah ja vielä samassa hostellissa missä minäkin viivyin ja sanoi, että jopa siellä asti tuntui järistys ja hän sanoi, että se oli hirveää, koska ei tiennyt mitä oli tekeillä. Onneksi he olivat turvassa, eikä mitään sattunut.
Mutta saapa nähdä, en vielä halua sen enempää suunnitella, kunhan Aussit ovat takanapäin niin katsotaan uudelleen. Nyt vähän jo harmittaa, että paluulippu Eurooppaan on jo kesäkuussa, mutta sehän ei tosiaankaan tarkota, että tulisin silloin Suomeen. Laurence odottaa minua Lyonissa, Anja Kisslegissä, Jana Tsekeissä ja Heli ehkä Budapestissä, vaikkei se ehkä vielä edes tiedä, että voisin poikeata :D:D Joten saatan tehdä vielä reilin Euroopassa ennen kotiinpaluuta. Kävi vähän kateeksi Hannan ja Miikan maailmanympärillippua....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti