maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kiirettä pitää

Toissapäivänä kun Laurence lähti kohti Sydneytä, minä muutin Patrickin perheen luota hostelliin, ja niimpä luulin, että saan omaa aikaa ja rauhaa ihmisistä, mutta kuinkas kävikään. Selina sattui olemaan samassa huoneessa, joten nukuttuani ensin 4 tunnin unet, lähdettiin Miken, ja kahden CS-tyypin kanssa Alley catiin pitsalle. Sen jälkeen Miken luo juomaan kaakaoo ja syömään keksejä. Tämän jälkeen huoltoasema ihailujen jälkeen takaisin hostellille, kellon ollessa lähemmäs kaksitoista.

Eilen nukuttiin ehkä seitsemään-kahdeksaan, koska porukka kun lähtee niin 10 hengen dormissa ei voi olla hiljaisuutta. Söin huoneessa muroja, luin kirjaa, pari tuntia omaa aikaa. Selinan kanssa mietittiin mitä tehtäis, päätettiin lähteä kiertelemään kaupunkia. Huoneessa oli myös yksinäinen tyttö, joka tutkaili Lonely Planetia, joten pyysimme Matildan mukaan, tyttö oli Belgiasta kotoisin. Kierrettiin kaupunkia, etsittiin intialalaista ravintolaa, koska kaikki kuolasimme butter chickenin perään (mahtava intialainen mieto kanaruoka), Annapurna ravintola oli harmiksi kiinni, mutta löysimme paikan kuitenkin. Parit retkeilykaupat kierrettiin, löysin uuden ohuemman mikrokuitupyyhkeen. Paluu hostelliin tapahtui joskus 5 jälkeen, kaikki koomattiin reilun tunnin verran, syötiin illalllinen yhdessä ja siinä samalla luin sähköposteja ja siellä oli viesti Encarnilta, Espanjalaiselta tytöltä kenet tapasin viime viikon CS-miitissä. He olivat kavereiden kanssa Welcome stranger nimisessä baarissa jonne me tietenkin lähdettiin. Pelattiin biljardia poikien kanssa ja juotiin kuivaa omena siideriä, hupi ilta kerrassaan, kunnes aussipoikien vittuilu rupes ottamaan päähän ja päätettiin lähteä muualle. Mentiin huoltoaseman kautta kotiin. Kaupunki oli täysin autio, parit autoilijapojat tööttäilivät, taksikuskit hidastivat meidän kohdalla ja poliisi pörräsi ympyrää, aika turvallista siis.

Tänään ajattelin pitää vapaapäivän, mutta saapa nähdä. Taidan lähteä modernin taiteen museoon jo kolmatta kertaa tsekkiläisen tytön kanssa. Miken kanssa tehdään ruokaa huomen iltana ja torstaina onkin CS-miitti. Lisäksi yksi Kanadalainen Noel laittoi viestiä, että hän on duunissa Hobartissa ja olisi kiva tavata, nauroin ääneen kun luin viestin, kundi on Kanadasta, Albertan osavaltiosta ja vieläpä Calgarysta, aivan kuten Jay :D:D saa nähdä riittääkö aika kaikkien tapaamiseen.

Mulla oli kahdet lennot pois Tasmaniasta, tänään 22.3 yhdet ja lauantaina 26.3 toiset, en tiedä miksi edes ostin nuo 22.päivän lennot, ajattelin ettei täällä ole tekemistä mutta joka minuutille olisi jotakin.

Laurencen kanssa tosiaan tehtiin se automatka, josta kirjoittaminen jäi todella pahasti kesken, mutta en ole ehtinyt muuta kun tsekkaamaan mailit ja facebookin, muuten olen ollut koko ajan menossa jossakin. Kierrettiin Tasmanian saari siis viidessä päivässä, mikä oli ehkä vähän liian nopeasti, mutta ei sitä tajunnut ajaessa millaisesta matkasta oli kyse, joten oltiin takaisin Hobartissa kahta päivää aiemmin ennen kuin auto piti palauttaa. Laurence on ollut reissussa nyt 4 kk ja hän on pelkästään Sohvasurffannut ympäri Australiaa, meidän oli pakko olla 2 yötä hostellissa matkan aikana, koska emme saaneet muualta yöpaikkaa ja nämä yöt olivat hänen ekat hostellissa, aika hyvin sanoisinko. Palattuamme Hobarttiin, olimme Kirstenin luona 2 yötä ja Patrikin, Kitin, Katen ja Frankin luona 3 yötä. Perhemajoitus oli mahtava, meillä oli koko alakerta omanamme, wc, suihku ja oma keittiö. Omat avaimet, saimme tulla ja mennä miten huvittaa. iltaisin piti olla 6 ja 7 aikaan takaisin, koska silloin syötiin perheen kanssa yhteinen illallinen. joka päivä oli eri ruokaa, ja vaikka minkälaista. aivan mahtavat illallinen!! Ja aivan ihana perhe, mutta kun Laurence lähti, hän oli siis jo aiemmin ollut perheessä yötä ja sen vuoksi minäkin pääsin siivellä pariksi yöksi sinne, vaikka heillä oli nyt tauko sohvasurffaajioista. Päätin kuitenkin, että haluan hostelliin nyt loppu ajaksi..

Mitäs muuta tänne. Ei erikoista, Tasmania on aivan ihana saari, paljon nähtävää ja koettavaa. Hobart on iso kaupunki, esikaupunkialueita on lukuisia. Laitan kuvia kunhan tässä ehdin joku päivä :D

Cheers, Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti