OOLUURUU

Olen kirjoittanut tämän aikaa sitten, mutta julkaisen sen nyt, kuvat tulevat joskus kun huono onnisuuteni loppuu.. tämän tekstin perässä lisää tekstiä :D:D

5.4.2011 Alice Springsin lentokenttä

Juuri tuli kuulutus, että edellisellä lennolla koneeseen on iskeytynyt lintuparvi, joten joudumme odottelemaan ainakin tunnin verran. Olen siis palaamassa takaisin Melbourneen 5 Outback päivän jälkeen. Tulin Aliceen 31.3, erittäin aikaisella aamulennolla, jouduin heräämään klo 3 yöllä ja ottamaan Shuttle bussin Southern crossin asemalta lentokentälle. Oli kiva kävellä keskellä suurkaupunkia, jolloin vaan muutamia ihmisiä oli liikkeelle. Bussilla kentälle, olisko ollu parin tunnin lento ja sitten olinkin jo Alice Springsissä. Laurence, Miika ja Emma olivat kaikki Haven-hostellissa, joten otin ilmaisen hostellibussin sinne. Check-in sisään, ja tapasinkin heti tuttuja hostellilla. Laurence oli kaupungilla kun saavuin, mutta näin Miikan ja Emman heti. Juteltiin aamupalapöydässä niitä näitä ja odottelin, että huone siivotaan ja laitetaan uusia asukkaita varten valmiiksi. Olimme ensiksi varanneet Mulgas tourin Ulurulle, mutta Laurence oli kuullut huonoja juttuja kyseiseltä tourilta, joten vaihdoimme Mulgasin Rock Touriin. Edessä oli siis 3 päivää ja 2 yötä Outbackissa, swagissä tähtitaivaan alla. Emma ja Miika olivat myös varanneet Mulgasin, mutta vaihtoivat sen sitten samaan matkaan kuin minä ja Laurence.

Ensimmäisenä päivänä en tehnyt juuri mitään, olin superväsynyt aikaisesta herätyksestä, joten hengailin hostellilla Miikan ja Emman kanssa, käytiin kaupassa ostamassa ruokaa matkalle, myslipatukoita, vettä, riisiä, tonnikalaa ja sämpylöitä. Tein meille eväsleivät just in case. Jokaisella piti olla mukanaan min.3 litraa vettä. Käytiin myös Rock Tourin toimistolla maksamassa matka, Laurence oli toimistolla ilmaisen netin parissa, joten vaihdettiin pari sanaa ennenkuin mentiin kauppaan. Alice on todella pieni kaupunki, jollakin tavalla myös pelottava. Kukaan ei ”saisi” kulkea yksin pimeällä, eikä muutenkaan yksin kaupungilla hengailu ole turvallista, viime viikolla oli yksi reppumatkailija oli puukotettu kuoliaaksi ja ryöstetty. Näitä tapauksia sattuu viikottain, että aboriginaalit hyökkäävät ja ryöstävät ja pahimmassa tapauksessa tappavat, joten ei paljon huvittanut ulkoilla yksin.

Niin ja ensimmäinen asia, mikä kiinnitti huomion oli se, että täällä on punaisen mullan ja hiekan sijasta vihreitä puskia jokapaikassa. Lentokenttäbussin kuljettaja kertoi, että tänä vuonna ovat saaneet harvinaisen paljon sadetta, joten punainen outback on vihreä. Aamut ovat mukavan viileitä, n. 15 astetta, päivisin on kuuma, joku 28 astetta, mutta täällä on kuiva ilma, joten lämpötila on siedettävä. Tosin teimme reissun aikana pahimmat trekking-kävelyt juuri puolen päivän aikoihin, jolloin oli superkuuma ja aurinkoinen ilma, mutta niistäkin selvittiin, vaikka koville jotkut reitit ottivatkin, tosin tuuli toi mukavaa vaihtelua aina välillä. Aurinko on polttavan kuuma ja aurinkorasvaa tuli laitettua vähintään puolentunnin välein. Olin ainoa, jolla oli pitkähihaista paitaa ja housua, kaikilla muilla oli pikkutopit ja shortsit, kaikki halusivat ruskettua paitsi minä. Palan täällä niin nopeasti, ettei tulisi mitään, jos olisin kokoajan hihaton paita päällä. Enkä kuitenkaan saa täydellistä rusketusta aikaa vaikka mitä yrittäisin, joten tyydyn valkoiseen lihaan. Joillakin tyypeillä ei ollut edes hattua,onneksi eivät saaneet auringonpistoksia. Vettä piti juoda litra tuntiin ja jopa enemmän. Vaellukset olivat n. 2-4 tunnin paikkeilla.

Tuon ylemmän tekstin kirjoitin Alicen lentokentällä, nyt on 7.4.2011 kello on kohta 13 ja olen juuri herännyt, joten nyt on aika kirjoittaa hieman lisää ja vihdoin ladata kuvat koneelle. Olen kaksi yötä ollut Melbournessa. Meidän lentomme peruttiin, mutta olisimme päässeet seuraavan päivän koneella Melbourneen, mutta lennon peruuntuminen, pyykkinarulta varastetut vaatteet ja kuumuus yhdistettynä väsymykseen, ajoivat ostamaan uuden lentolipun, enkä rehelllisesti kadu yhtään, että tulin tänne. Alice Springs kun ei ole ainakaan minun mielestäni kovin mukava kaupunki. Toissapäivänä kun saavuin, tulin suoraan hostellille, kävin suihkussa ja luin kirjaa koko illan, en tehnyt mitään, en edes ruokaa. Juttelin saksalaisen tytön kanssa joka kirjoitti päiväkirjaani vinkkejä Uuden-Seelannin matkaa varten. En jaksanut edes käydä Tomin luona. Heräsin eilen aamuna yhdeksän aikaan, kävin aamupalalla ja lähdin kymmeneltä satamaan kävelemään ja etsimään pinssejä tädilleni. Sitten ratikalla kirjastolle, ruokakaupan kautta hostellille. Keittiö oli tupaten täynnä ihmisiä, nyrpeine naamoineen. Ainoa mukavan tuntuinen ihminen, joka hymyili jatkuvasti oli nuori kundi, yllättäen Uudesta-Seelannista ja vieläpä Wellingtonista. Cole taisi olla hänen nimensä. Hän oli varsinainen hippiveikko, mutta todella mukava, istuin viereen ja syötiin yhdessä ja juteltiin matkustamisesta. Hän oli saanut töitä puusepän verstaalta, joten seuraavat 2 vuotta vierähtää täällä. Illallisen jälkeen kävin koputtamassa huoneen 306 oveen ja kukapas muukaan oven takana oli kuin Tom. Hymy levisi molempien kasvoille ja halattiin ja ruvettiin heti juttelemaan. Hän oli saanut töiden jatkoa Melbournesta, joten hän jää vielä tänne. Kerroin Ulurun reissusta ja sovinistisesta matkaoppaasta, jonka kanssa en tullut toimeen. Kerroin Aprillipäivän vitsistä, joka Miikan ja Emman kanssa keksittiin ja kuinka kaikki uskoivat minua. Mietittiin mikä jekku tehdään ja päätettiin kertoa, että olen juuri saanut tietää, että olen voittanut lotossa miljoona euroa. Naurettiin ihan hulluna kun kaikki olivat ihan epäuskoisia. Bussin loppuosa tiesi, että kyse oli vitsistä,mutta vielä viimeisenä iltana kun menimme syömään, osa kysyi, että mikä oli ensimmäinen asia, jonka ostin tai miltä tuntui kuulla, että olen voittanut rahaa. Ryhmässä oli 2 tyttöä, jotka nuoleskelivat matkaopastamme Markia, en tullut heidän kanssa lainkaan toimeen ja illallispöydässä tietenkin jouduin istumaan heidän vastapäätänsä ja kummatkin tutkailivat minua jatkuvasti kunnes muutaman kaljalasillisen jälkeen kysyivät miljoonistani ja toisen ilme oli kyllä katsomisen arvoinen. Hän sanoi, että ajatteli minun olevan tosi cool, kun matkustan nuorten kanssa rymybussissa ja telttailen erämaassa enkä ole luksusluokan turistibussissa shamppakalja lasi kädessä. Nauroin ja kerroin, että kyse oli vitsistä. Lopulta kaikki naurettiin yhdessä! Kun kerroin yhdelle Korealaispojalle, etten ole rikas, hänen suunsa loksahti ja sanoi, että hän meinasi kirjoittaa minusta pitkän tarinan kavereilleen, kuinka hän reissasi miljonäärin kanssa. Uskomatonta, että jokainen uskoi valheeseen, jossakin vaiheessa mietittiin, että ilmeisesti aprillipäivä ei ole niin suuri juttu muuaalla, niinkuin se on Suomessa. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Ja nyt takaisin Rock tourille. 1.4 herättiin siinä viiden aikaan, Mark tuli hakemaan 21 ryhmäläistä meidän hostellilta. Tavarat oli pakattu edellisiltana, sämpylät tehty. Aamupala syötiin hostellilla ja sit ahtauduttiin bussiin. Osa nukkui, osan kanssa juteltiin. Bussissa olevat ihmiset jakautuivat kahteen, osittain kolmeen leiriin. Etuosassa oli n. 10 hengen porukka, jotka tunsivat toisensa samasta työpaikasta, ja keskivaiheilla oli pari tyyppiä, jotka eivät tunteneet toisiaan, Italialainen Dominic, saksalaiset tytöt Isa, Kathrin ja kolmas jonka nimeä en muista, ja lopussa istuttiin minä, Laurence, Miika ja Emma, Fransisca, Simone ja Charline. Pelattiin tutustumisleikkejä, jokaisen piti mennä eteen istumaan ja kertoa 10 faktaa itsestä, kuka on, mistä tulee, mitä tekee kotimaassa, mikä eläin olisi, millaista musiikkia kuuntelee,millaisen supervoiman haluaisi, ensimmäinen ja viimeinen suudelma, joku tarina ja vielä kerran oma nimi.

Ensimmäinen matkakohde oli Kings Canyon, jossa meillä oli reilun 3 tunnin vaellus. Kello oli siinä vaiheessa jo lähemmäs kahtatoista, pahin aika kävelyreissulle. Täytettiin vesipullot ja Mark kertoi meille paikasta ja sit lähdettiin kapuamaan ylös. Ensimmäiset 5 minuuttia olivat tuskaa. Kävely oli pikemminkin kiipeämistä jyrkkää kiviseinämää pitkin, olimme Markin ja Charlinen kanssa viimeiset, jotka pääsimme ylös. Henkeä ahdisti, oli helvetin kuuma, voin rehellisesti sanoa, että meinasin jättää kesken koko kävelyreissun, niin koville otti.En jaksanut ottaa edes valokuvia, kuin vasta paljon myöhemmin. Piti katsoa koko ajan mihin astuu, joten maisemien ihailu jäi hieman vähemmälle. Noh, hetken kuluttua olo oli parempi, henkeä ei enää ahdistanu ja kävely saattoi jatkua, loppumatka olikin helpompi. Kings Canyon oli kuin Grand Canyon pienoiskoossa. Huipulla ihailtiin upeita näkymiä, jotka valitettavasti valokuvista ei kunnolla näy. Käytiin kanjonin pohjalla olevassa Edenin puutarhassa uimassa, koska muuta suihkumahdollisuutta ei ensimmäisenä päivänä ollut. Uinnin jälkeen käveltiin takaisin kanjonin huipulle ja takaisin autolle. Vesipullojen ja säädyllisten vessakäyntien jälkeen ajettiin joku 3 tuntia Curtin Springsiin, matkalla nähtiin kameleita ja villihevosia, keräsimme puskasta polttopuut nuotiota varten ja jatkoimme matkaa leirintäpaikkaan, jossa vietimme ensimmäisen puskayön tuhansien tähtien ja oman linnunratamme alla. Upea kokemus!!! Illalliseksi oli Chili con carnea. Jokainen otti oman Swagin, joka on siis kuin iso ”makuupussi”, jonka sisällä on n. 5 sentin patja. Swagsin sisään laitetaan vielä tavallinen makuupussi ja sit sinne ahtaudutaan sisään ja pääpuolella on sellainen läppä, jonka voi heittää pään yli, jottei ötökät pääse naamalle, mutta osittain ainakin minä pidin sen auki, koska tuulesta johtuen se ei vaan pysynyt mun pään päällä. Lisäksi oli mahtavampaa katsoa tähtitaivasta!

Seuraavana päivänä herätys klo 5-6 aikaan, nopea aamupala,muroja, weetabixejä,leipää, kahvia ja teetä ja ajo Kata Tjutalle, jossa oli toinen meidän kolmesta pitkästä kävelystä. Kata Tjuta oli ainakin minun mielestäni upeampi kokemus kuin itse Uluru, vaikkakin siellä jouduimme tekemään pari raskasta kiipelyharjoitusta. Tämän jälkeen menimme Aboriginaalien kulttuurikeskukseen Ulurun vierelle. Olimme siellä vajaa kaksi tuntia kiertämässä ja lukemassa heidän tarinoitaan. Tämän jälkeen Mark vei meidät Ulurun juurelle, jossa teimme tunnin mittaisen Mala-kävelyn, jonka aikana hän kertoi Dreamtime tarinoita. Illallisen söimme näköalapaikalla katsoen auringonlaskua ja juoden viiniä ja kaljaa. Osa porukasta tuhlasi omaisuuden olueeseen, mutta meille riitti pullo viiniä Laurencen kanssa. Söimme ja joimme, nauroimme ja lauloimme. Paikka oli täynnä porukkaa, rikkaita ihmisiä ilmastoiduissa busseissa, shampanjalasit käsissä ja sit meitä reppureissaajoita kaljatölkit handussa. Hengailimme Ulurulla parisen tuntia, kunnes tuli pimeää ja lähdimme leirintäalueelle. Bussissa lauloimme Queenin kappaleita, etenkin We are the Champions, jota harjoiteltiin monta kertaa. Sitten ajettiin toisen Tourin leirintäpaikalle, avattiin ikkunat ja laulettiin niin lujaa  kun ääntä lähti. Kaikki oli ihan fiiliksissä!Toisen ryhmän matkaopas Stingray juoksi meidän autonperään ja yritti varastaa meidän laukkuja, osan ne onnistuikin heittämään ulos autosta. Pojilla on vissiin aina tapana tehdä jotain jäynää omien ryhmien kanssa toisen ryhmälle. No hauskaa meillä ainakin oli. Sit mentiin meidän omalle leirintäalueelle, päästiin kunnon suihkuihin ja vessoihin, hengailtiin myöhään yöhön, osa porukasta meni aiemmin nukkumaan kuin toiset. Aamulla herätys oli ennen klo 5 koska meidän piti kiirehtiä katsomaan auringonnousua ja samalla syömään aamupalaa. Kaiken tämän jälkeen käveltiin Ulurun ympäri, syötiin kakkua ja lähdettiin ajamaan takaisin kohti Alice Springsiä.

Porukka oli tosi uupunutta kun päästiin perille, sitä ennen ehdittiin syömään lounas yhden huoltoaseman pihalla, vierailemaan kamelitarhalla, jossa olisi päässyt ratsastamaan kamelilla. Pestiin pyykkiä Laurencen kanssa ja vietiin ne takapihalle kuivumaan, kunnes seuraavana päivänä huomasin et pari paitaa puuttuu, no eihän niitä mistään löytynyt, toivottavasti meni hyvääntarkoitukseen. Juteltiin sit illalla Laurencen kanssa meidän huoneessa olevien poikien kanssa, laitettiin itsemme valmiiksi ja mentiin porukalla Rock baariin, jossa syötiin yhdessä illallinen meidän ryhmän kanssa. Jäätiin baarin puolelle hetkeksi ja sit osa porukasta päätti palata takaisin hostellille, joten lähdin ekan ryhmän mukana. Simonen kanssa naurettiin ihan hulluille jutuille ja päätettiin vielä jäädä ulos istuskelemaan ja juomaan loput viinipullosta, hetken kuluttua loputkin porukasta tuli ja yhtäkkiä meitä oli kymmenisen henkeä etupihan pöydän ympärillä. Sit Nikki huusi, et nyt mennään uimaan ja Felix, Miika, Nikki ja Dominic hyppäsivät altaaseen hurmuisen huudon saattamina. Jossakin vaiheessa sit uni tuli ja menin huoneeseen, jossa pojat jo kuorsasivat. Nukuin puoli 11 seuraavana päivänä ja eilen kun kävin Melbournen kirjastossa lukemassa sähköposteja Dominic oli laittanut viestiä, että oli yrittänyt herättää minua, jotta olisimme voineet vielä sanoa moikat, mutta olin nukkunut niin sikeästi etten ollut herännyt :D Maanantai menikin hengaillessa hostellilla, juteltiin tyyppien kans, kävin kaupassa, Kmartissa, tehtiin vähän ruokaa. Pakattiin tavarat, ja illalla istuin alakerrassa, Miika oli tehnyt taas ruokaa. Sit sanoin heipat kaikille ja menin nukkumaan. Aamulla tiistaina 5.4 heräsin kuuden aikaan, kävin aamupalalla Laurencen kanssa ja pakkasin loput tavarat, hyppäsin lentokenttäbussiin, ja siellä saimme kuulla että lento on peruttu, sain rahat takaisin vanhasta lennosta ja ostin uuden Qantasin lennon Melbourneen, koska ei huvittanut jäädä enää Aliceen ja nyt olenkin tässä. klo on 15 7.4.2011 ja Megan laittoi viestiä, että tavataan tänä iltana. Huoneessani on kolme saksalaista poikaa, joista 2 nukkuu vieläkin. Olin eilen niin superväsynyt, että päätin etten tänään tee yhtään mitään. Ruud laittoi viestiä, ettei tiedä pääseekö viikonloppuna Melbourneen ja oli hukannut vielä puhelimensakin, joten saa nähdä. Ehkä pitäisi suunnitella mitä teen Uudessa-Seelannissa, mutta ehtiihän tässä, tänään on vasta torstai, joten ehtiihän tässä. Mutta sellainen reissu oli Alice Springsiin, nyt on maailman isoin kivi nähty!!